Annika Saarikko: sanoittajakomeetta

TUHANSIEN LAULUJEN SANOITTAJA Vexi Salmi kuoli pari viikkoa sitten, mutta oivaltavasti punotut tekstit jäävät kutkuttamaan kansakunnan kulttuurista muistia. Ja uudet sanasepot ja -siskot valtaavat tilaa, niin kuin elämän kiertokulkuun kuuluu.

Jos ei muualta, niin politiikan puolelta.

Ainakin Annika Saarikkoa on Helsingin Sanomien Marko Junkkarin mukaan siunattu puhumisen lahjalla. ”Hän osaa sanoittaa vaikeat niin, että ne ovat ymmärrettäviä.” Suomenmaa höystää: ”Saarikolla on kyky sanoittaa asioita, jotka vetoavat laajasti suomalaisiin.”

Tämä on erityisen tärkeää kannatusvaikeuksissa rämpivälle Keskustalle, jonka Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan Jussi Ylitalon mielestä ”Saarikolla on kyky sanoittaa keskustan sanomaa tähän päivään” (YLE Uutiset). Ilta-Sanomat vahvistaa, että ”Saarikko osaa sanoittaa keskustan halut, tarpeet ja liikkumatilan”.

MUOTITERMI ON MAISTUNUT myös itselleen Saarikolle: ”olen sanoittanut perhearkea ja halunnut siitä avoimesti kertoa” (Iltalehti). ”Kaikki nämä ovat keskustalle itsestään selviä asioita, joita nyt on alettu sanoittaa meidän ulkopuoleltamme uusina, tärkeinä asioina.” (Seura)

Politiikan kieli on kuitenkin nopea kulumaan ja kulahtamaan. Saapa nähdä, kuinka kauan Keskustan uudella puheenjohtajalla sanat sujuvat kuin Strömsössä. Odotettuun linjapuheeseen lipsahti jo limbo, jossa viisasteltiin varomattomasti nuoria riipovalla ilmastoahdistuksella.

ELÄMISEN EPÄVARMUUKSIEN keskellä maailmanmenon selittäminen ja politiikkaan kiinnittäminen on käynyt vaikeaksi taiteenlajiksi. Se alkaa muistuttaa musiikista kirjoittamista, joka klassisen vertauksen mukaan on kuin tanssisi arkkitehtuuria.

Todellisilta taitureilta ne onnistuvat, molemmat tai kaikki kolme, jopa toisiinsa risteytyen. Kuten Sonja Saarikoskelta, joka sanoitti Radion sinfoniaorkesterin perjantai-illan konsertin Musiikkitalosta Helsingin Sanomiin:

”Siinä missä [Robert] Schumannin konserton demokratiakäsitys on habermasilaisen neuvotteleva, liittyy [John] Adams mouffelaiseen perinteeseen, jossa erilaiset, ristiriitaiset äänet ovat olemassa samaan aikaan ja yhtä totuutta on hankala löytää. Siksi se puhuttelee tässä ajassa niin paljon.”