EDUSKUNTA KAULI JA KÄÄNSI EILEN kymmenen tuntia hallituksen esitystä ensi vuoden talousarvioksi. Yleiskeskustelu budjetista tarjoaa siitä kiinnostavan kimaran, että kukin kansanedustaja voi sen varjolla nostaa esille oikeastaan mitä hyvänsä haluamaansa näkökulmaa ja teemaa.

Ja valitsemallaan tyylillä. Ryhmäpuheenvuorot herättivät sivistyneitä lupauksia, kun ensin siniset ja sitten vihreät ammensivat politiikkaan viisautta kirjallisuuden venäläisiltä suurilta klassikoilta. 

”Leikkauksia ovat tehneet niin nykyinen kuin edellisen vaalikauden hallitukset”, Kimmo Kivelä jakoi syntitaakkaa myös opposition niskaan. ”Syyttömiä ei ole, Dostojevskin sanoin olemme kaikki syyllisiä kaikkeen.” 

Pekka Haavisto puolestaan avasi hiukan kuluneesti Leo Tolstoin Anna Kareninalla: ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Loikka suomalaiseen arkeen sujui kuitenkin kohtalaisen näppärästi: 

”Ne suomalaiset perheet, joilla asiat ovat hyvin, jakavat monia samanlaisia onnen palasia: on koulutusta ja on työpaikka, on asunto ja on terveyttä, on ystävien ja perheen turvaverkko. Suomalaisen huono-osaisuuden kuva on moninaisempi.”

KAHLAAN LÄVITSE PITKÄÄ keskustelupöytäkirjaa, joka alkaa nopeasti puuduttaa rutinoitunuttakin politiikan tutkijaa. Kukaan ei käytä Väinö Linnaa, Aleksis Kiveä tai J. L. Runebergiä, joilla eduskunnan sanasepot ja runoriitat ovat tavanneet ryydittää argumenttejaan. 

Valopilkku tulee vasta noin seitsemän tunnin kohdalla, jolloin perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen puuttui Suomen laskevaan syntyvyyteen ja kertoi käyneensä kesällä lestadiolaisten seuroissa. ”Mutta kun katselee sitä menoa, niin siellä osataan tehdä lapsia, ei ole ongelmia.” 

Eivätkä ne lapset kasvaessaan päädy työttömyyskortistoon eivätkä elä tukien varassa. ”Mistähän tämä johtuu”, Hakkarainen ihmetteli, ”että täällä puhutaan niin kauniita juttuja joka asiasta, mutta mikään ei käytännössä toimi?” 

Vastauksen hän löysi Raamatusta, joka lienee yhä eduskunnan täysistuntojen siteeratuin kirja. ”Sananlaskuissa sanotaan näin: ’Laiska, mene muurahaisen tykö ja katso sen menoa ja viisastu.’” Hakkaraisen mielestä siinä oli aika hyvä neuvo myös näihin kysymyksiin. 

EDUSKUNNAN JÄTTÄVÄ SIRKKA-LIISA Anttila käytti tilaisuutta hyväksi ja sanoi ”muutaman ajatuksen eduskunnan työtavoista ja keskustelukulttuurista, kun olen saanut tätä foorumia ja tätä keskustelua seurata yli 30 vuotta”. 

Hän muistutti eduskunnan olevan Suomen arvokkain kansanvallan foorumi ja katsoi kansanedustajien tehtäväksi ”palauttaa istuntosalikeskusteluihin niille kuuluva arvokkuus ja toinen toistemme kunnioittaminen”. Erilaiset näkemykset voi esittää myös asiaperusteisesti.

”Tahallinen väärin ymmärtäminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen ja sättiminen eivät kuulu arvokkaaseen käytökseen, mutta ihmiset eivät myöskään halua katsella ja kuunnella sellaista keskustelua. Jos me emme itse esiinny arvokkaasti, on meidän turha odottaa muidenkaan eduskuntatyötämme arvostavan.” 

Anttilan mielestä poliittisesta keskustelusta oli tullut liiaksi pintaliitoa. Asiaa paljon pohdittuaan hän ehdotti harkittavaksi, voisiko pitkiä, sinänsä kyllä tarpeellisia debattiosuuksia lyhentää niin, että hyvin argumentein perusteltuja puheenvuoroja saataisiin lisää. 

”Kaipaan politiikassa paljon syvällisempää pohdintaa kuin mihin me täällä yllämme”, pitkäaikainen parlamentaarikko huipensi testamenttinsa, jota sopii näinkin pitkään lainata evästykseksi kollegoilleen ja seuraajilleen: 

”Meidät on valittu tekemään päätöksiä kansakunnan parhaaksi. Olemmehan me yhdessä rakentaneet yhden maailman menestyneimmistä hyvinvointivaltioista, jonka korjausta parhaillaan teemme. Se edellyttää meiltä keskinäiseen luottamukseen perustuvaa yhteistyökykyä, sivistynyttä käytöstä ja aitoa tahtoa.”