VIIME PÄIVINÄ JA VIIKKOINA on vedetty yhteen kuluneen vuoden ja vuosikymmenenkin (puolue)poliittista saldoa. Yhtenä keskeisenä muutoksena on viitattu siihen, että ”kolmen suuren” aika näyttäisi olevan ohitse.

Perinteisten valtapuolueiden SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen kannatus on valahtanut kullakin alle 20 prosenttiin, ja Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tekemä läpimurto eturiviin niiden rinnalle on osoittautunut pysyväksi.

Miksipä ei näinkin. Toisaalta tällainen ”kolmen suuren” käyttö kalskahtaa hieman pidemmässä poliittisessa historiassa anakronistiselta, kun käsitettä venytetään koskemaan koko toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, ellei itsenäistä Suomea.

MUUALLA EUROOPASSA VIELÄ sodittiin, kun Suomessa pidettiin maaliskuussa 1945 eduskuntavaalit. Niiden päältä kolme selvästi suurinta ryhmittymää antoivat yhteistoimintajulistuksen, josta tuli käytännössä uuden hallituksen ohjelma.

Nämä ”kolme suurta” olivat SDP (25,1 %, 50 paikkaa), SKDL (23,5 %, 49) ja Maalaisliitto (21,4 %, 49). Historioitsijat ovat joskus vitsailleet, että hallitukseen tuli neljäskin ”suuri”, pääministeri J. K. Paasikivi, joka veti luottomiehiään ministereiksi siinä missä puolueetkin.

Vaikka Paasikivi oli Kokoomuksen entinen puheenjohtaja, hänen ”kiintiönsä” painottui uudessa ulkopoliittisessa tilanteessa mieluummin puoluekentän vasemmalle kuin oikealle laidalle. Kokoomuksen kannatus (15,0 %, 28 paikkaa) ja vaikutusvalta jäivät vähäiseksi – tai reserviin odottamaan otollisempia aikoja.

KOKOOMUKSEN TULOS VUONNA 1945 oli aika lailla linjassa puolueen sotia edeltäneen kannatuksen kanssa. Parhaimmillaan se oli yltänyt 18–19 prosenttiin, mutta esimerkiksi edellisissä eduskuntavaaleissa kesällä 1939 se oli jäänyt 13,5 prosenttiin.

”Ensimmäisen tasavallan” aikaiseksi kannatuksen keskiarvoksi voi puolueelle laskea 15 prosenttia ja 30 kansanedustajaa. Parissa vaaleissa IKL:n jakaessa oikeiston äänipottia jopa RKP:n eduskuntaryhmä oli Kokoomusta suurempi.

Siirtyminen ”toiseen tasavaltaan” ei itse asiassa hievauttanut Kokoomuksen kannatusta, joka eduskuntavaaleissa 1945–1975 säilyi keskimääräisesti lähes täsmälleen samoissa luvuissa kuin aikaisemmin. Puoluerankingissa se pysyi vakaasti neljännellä sijalla.

Poikkeuksen tekee vain vuoden 1970 vaalit, jolloin 18,1 prosentin kannatus nosti Kokoomuksen hetkellisesti toiseksi, mutta ei avannut vallan saleja. Nykyhorisontista katsoen on lähes kadonnut näkyvistä se, että SKDL:n eduskuntaryhmä oli vielä 1970-luvun jälkipuoliskolla parlamentin toiseksi suurin.

Kokoomus nousi ”kolmen suuren” joukkoon vasta vuonna 1979, ja on toistaiseksi siellä myös pysynyt. Tasonnousu on ollut selvä, sillä eduskuntavaaleissa on tullut keskimäärin 20 prosentin kannatus ja 43–44 kansanedustajan paikkaa.

SADAN TAI 50 VUODEN perspektiivissä vaalikannatuksen muutos on Suomessa iskenyt ennen muuta perinteisiin kansanliikepuolueisiin. Ensimmäisenä kuivettuivat kansandemokraatit yhtä jalkaa sen kanssa, kun kommunismi menetti vetovoimansa maailmaa järjestävänä visiona.

Maalaisliiton piti menettää kannatuspohjansa jo aikaa sitten sitä mukaa, kun maa modernisoitui maaseutuyhteiskunnasta teollisuuteen ja taajamiin, palveluihin ja kaupunkeihin. Alueiden Suomi on kuitenkin pitänyt sisukkaasti pintansa, ja Keskusta kyennyt luovimaan taitavasti valtakonstellaatioiden käänteissä.

Perustrendit eivät siitä kuitenkaan muutu, mikä näkyy muun muassa jäsen- ja äänestäjäkunnan ikärakenteessa. Sama koskee myös työväenliikkeen sosiaalidemokraattista valtavirtaa, jonka kannatusluvuissa vasemmistolaisemman vaihtoehdon hiipuminen ei oikeastaan koskaan näkynyt erityisenä kannatuspiikkinä.

HISTORIALLISESTI KATSOEN Kokoomus on ollut enemmän ”klubi” kuin kansanliike. Tämän taustan valossa on ymmärrettävää, että poliittisen toiminnan murros ja näivetystauti eivät ole iskeneet siihen samalla tavalla kuin perinteisiin massapuolueisiin kankeine järjestökulttuureineen.

Poliittisen, saati sosiaalisen kollektiivisuuden kantamisen sijaan puolueet ovat yhä enemmän vaaliorganisaatioita, jotka mobilisoivat resursseja kampanjoihin. Ja siinä kilpailussa ei Kokoomus ole lainkaan altavastaajan asemassa.