PÄÄTÖS SUOMEN SEURAAVISTA hävittäjäkoneista on tehty, ja jälkipeli ratkaisusta velloo villinä. Siinä on heiluteltu surutta myös suomettumiskorttia, joka tosin kaivettiin esiin ja lyötiin pöytään jo hyvissä ajoin ennen viimeistä valinnan hetkeä.

Ruotsalaista Gripeniä kuulemma kannattivat ne, jotka oikeasti olisivat halunneet ostaa neuvostoliittolaiset (!) koneet. Rinnastus on suurin piirtein yhtä hauska kuin kirjoittaa, että amerikkalaishävittäjiä kannattivat ne, jotka oikeasti olisivat halunneet saksalaiset Messerschmittit Suomen ilmavoimille sopivine hakaristitunnuksineen.

Mersuthan ilmestyivät Suomen sinivalkotaivaalle jatkosodan aikana, ilmeiseen tarpeeseen ja suureksi helpotukseksi. Lento-osasto Kuhlmeyn ”Stukilla” oli oma sekä sotilaallinen että moraalinen merkityksensä vielä kesällä 1944, kun puna-armeijan suurhyökkäystä pysäytettiin Kannaksella.

KIRJOITIN KEVÄÄLLÄ ilmestyneeseen kokoomateokseen Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into) artikkelin siitä näkökulmasta, miten lentävät sotakoneet ovat heijastelleet Suomen kansainvälistä viiteryhmää.

Talvisodassa ei ollut osoittaa koko Pohjois-Suomen ilmapuolustukseen yhtään hävittäjää, ennen kuin Ruotsista saatiin sinne tusinan verran Gloster Gladiatoreita. Länsinaapuristahan olivat peräisin jo ilmavoimien ensimmäiset lentokoneet kevättalvella 1918.

Kylmän sodan maailmassa ruotsalaiset Drakenit tasapainottivat sitä asetelmaa, jossa MiG-hävittäjät leimasivat Suomea Neuvostoliiton asiakkaaksi ja siten rasittivat kuvaa maan puolueettomuudesta. Amerikkalaiset Hornetit taas manifestoivat irtaantumista idän etupiiristä, tehtiin valinta sitten puhtaasti suorituskyvyn perusteella tai ajatellen turvallisuuspolitiikkaa laajemmin.

HORNETIT OVAT KÄSITTÄÄKSENI täyttäneet niille asetetut odotukset, eikä minulla ole mitään amerikkalaisia hävittäjiä vastaan, jos maanpuolustus tällaista kalustoa kerran tarvitsee. Sekin sopii hyvin, että sotilaat ovat huippuasiantuntijoina etusijalla arvioimassa tarjokkaita.

Gripenin suorituskyvystä en tiedä, mutta Suomen nykyistä turvallisuuspoliittista viitekehystä sen valinta ei olisi muuttanut. Suomi ja Ruotsi ovat erikseen ja yhdessä sekä NATOn että Yhdysvaltojen läheisiä ja arvokkaita kumppaneita, joiden toimintakykyä on sovitettu jo pitkään yhteen.

Tätä suurta linjaa ei päätyminen ruotsalaishävittäjään olisi romuttanut.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventäminen nauttii molemmissa maissa laajaa kannatusta niin kansalaisten kuin poliitikkojen keskuudessa yli puoluerajojen. Gripen-vaihtoehdon leimaaminen jälkisuomettuneeksi antiamerikkalaisuudeksi heijasteleekin lähinnä esittäjänsä omia henkisiä traumoja.