PUOLUEIDEN KANNATUSMITTAUKSET aluevaalien alla lienevät poikkeuksellisen epävarmoja. Vaalit ovat ensimmäiset laatuaan, joten historiallinen faktapohja tilastollisille korjauskertoimille on heikko. Lisäksi äänestysaktiivisuus on kaikissa odotuksissa alhainen.

Taloustutkimus ja Kantar TNS osannevat rutinoituneina tekijöinä kuitenkin hommansa. Niiden tulokset vaalien loppusuoralla viittaavat yhtäpitävästi siihen, että kolmen kärjen valloittaisivat Kokoomus, SDP ja Keskusta, jotka edustavat poliittisen pelikentän perinteisiä voimia.

En yllättyisi, vaikka nämä kolme olisivat ääniä laskettaessa vielä tiukemmassa nipussa kuin tällä hetkellä ennakoidaan. Puolueiden keskinäinen järjestyskin on sunnuntaihin asti auki.

GALLUP-KÄRKI KOKOOMUSTA auttaa johtavan oppositiopuolueen asema, mutta Helsingin puuttuminen vaaleista tasaa asetelmaa. Viime kesän kuntavaaleissa Kokoomus sai pääkaupungissa vajaat 38 000 ääntä enemmän kuin sosiaalidemokraatit ja lähes 78 000 enemmän kuin Keskusta.

Alhainen osallistumisaktiivisuus korreloi koulutustasoon ja sosioekonomiseen asemaan, eikä maahanmuuttotaustakaan erityisesti rohkaise vaaliuurnille. Etenkin suuremmissa kaupungeissa tuntuu olevan vaikeaa lietsoa vaali-intoa.

Esimerkiksi Vantaalla äänestysprosentti vajosi jo kuntavaaleissa alle 50:n, eikä nyt ole luvassa parempaa. Vantaan Keravan kanssa muodostamalla hyvinvointialueella ennakkoäänestys jäi valtakunnan heikoimmaksi, alle 20 prosenttiin.

Kokoomuksen kannattajien uskotaan äänestävän suhteellisesti tarkastellen ahkerasti, jos ei muuten niin velvollisuudesta. Keskusta taas on toteuttamassa pitkäaikaista unelmaansa maakunnista, joiden mobilisoinnissa se voi yhä näyttää kyntensä.

Sosiaalidemokraattien kannatus on ollut vakaan korkeaa keskisuurilla paikkakunnilla ja ikääntyvän väestön keskuudessa. SDP:hen luulisi luotettavan julkisia peruspalveluita takaavana puolueena.

PERUSSUOMALAISET OVAT olleet vaalikeskusteluissa aika lailla hukassa, vaikka yritystä kyllä riittää ratsastaa yleisellä tyytymättömyydellä, bensan korkeasta hinnasta alkaen. Hämäräksi jää, mitä annettavaa siltä pohjalta on historiallista mittaluokkaa olevalle hallinto- ja palvelu-uudistukselle.

Protestilla on toki aina äänestettäessä sijansa ja vetovoimansa, mutta arjen organisoimiseen moni kaipaa mieluummin koeteltuja voimia – tai viittaa kintaalla koko touhulle. Kuntavaalit osoittivat, että Keskustalla on tältä osin maakunnissa yhä yliote Perussuomalaisista.

Vihreille tekee vaikeaa, muutoinkin kuin Helsingin äänipotin puuttumisen vuoksi. Heitä kantavat ilmasto- ja koulutuskysymykset ovat jääneet taka-alalle, kun aluevaalit keskittyvät terveys-, sosiaali- ja pelastuspalveluihin. Puolueen käymistilaa ei helpota sekään, että siltä puuttuu selkeää johtajuutta.

PERUSSUOMALAISISTA JA Vihreistä on puhuttu Suomen poliittisen kentän ”ääripäinä”, jotka ruokkivat ja voimistavat toinen tosiaan. Luonnehdinta on monella tapaa ongelmallinen, ellei huono pohja analyyseille. Ainakaan nämä aluevaalit eivät näytä jäsentyvät tällaisen polarisaation kautta.

Suurempien puolueiden takana Vasemmistoliitolla on edellytykset yltää sille kohtuulliseen ja RKP:llä peräti erinomaiseen tulokseen. Hyvinvointialueet on jaettu ruotsinkielisyyden näkökulmasta koko lailla edullisesti, ja palvelujen turvaamisen omalla äidinkielellä pitäisi innostaa myös äänestämään.

Pohjanmaan rannikolla RKP:llä on mahdollisuudet saavuttaa aluevaltuustoon jopa yksinkertainen enemmistö, ja Itä-Uudellamaalla se on vahvoilla suurimmaksi puolueeksi. Myös Länsi-Uudellamaalla esiintyy paikallista tahtoa äänestää Espoon ylivaltaa vastaan, mutta nähtäväksi jää, mihin se resursseja jaettaessa sitten riittää.