ULKOMINISTERIÖN maakuvakatsaukset osoittavat, kuinka Suomen saama huomio maailmalla on viime vuosina kasvanut. Trendiä selittävät ennen muuta turvallisuuskysymykset, NATO-prosessi ja sotivan Venäjän naapuruus, sekä naisviisikkohallitus ja Sanna Marinin nousu kansainvälisesti seuratuksi supertähdeksi.

Käärijän euroviisutkin toivat poikkeuksellisen potin ”klikkauksia”, mutta muuten Suomen kulttuurisessa näkyvyydessä on petraamisen varaa. Kapellimestarit ja klassinen musiikki niittävät mainetta, mutta massoja niillä ei villitä. Urheilun puolelta huomiota keräävät Lauri Markkanen, Kalle Rovanperä ja jääkiekko, jonka seuranta on rajallista sekin.

Valikoituneita ja valistuneita yleisöjä ei kuitenkaan kannata väheksyä. The New York Review of Booksia ei kanneta missään päin maailmaa joka kotiin, mutta lehti leviää silti globaalisti. Toukokuun 9. päivän numeron kannessa komeili Tom of Finland, ja heti perään (23.5.) Kaija Saariahon oopperat saivat tilaa kolmatta sivua.

New York Times jo julisti Innocencen mestariteokseksi. Kesäkuussa on länsirannikon vuoro, kun teos saa ensi-iltansa San Franciscon oopperassa. Kevään aikana siellä on valiteltu Esa-Pekka Salosen päätöstä luopua kaupungin sinfoniaorkesterin musiikillisen johtajan tehtävästä isojen ja dramaattisten leikkauspäätösten vuoksi.

Näin maallikon silmin Suomea voi hyvin pitää klassisen musiikin ”pikkujättiläisenä”, eikä sitä saavutusta toivottavasti tuhlata lyhytnäköisillä tai kapeakatseisilla poliittisilla päätöksillä. Kun Salonen vastikään pokkasi kuningas Kaarle Kustaan kädestä Polar-palkinnon, ”musiikin Nobelin”, olimme me kaikki voittajia, vaikka torit eivät täällä täyttyneet juhlijoista.