OLI AIKA, JOLLOIN kovaksi keitetyt, keski-ikäiset dekkarimiehet alkoivat käydä kliseestä. Nuo whiskyltä tuoksahtavat yhteiskunnan yöpuolen yksinäiset sudet, jotka tekivät mitä miehen täytyy, tarvittaessa sääntöjä luovasti tulkiten, jotta totuus selviäisi ja oikeus toteutuisi.

Eivät pulp fictionin perilliset ole sukupuuttoon kuolleet, mutta heitä haastavat yhä useammin nuorehkot ja terhakkaat naiset. Kuten Satu Rämön Hildur (WSOY 2022), josta on työpöydänkin ääressä ”järkevää käyttää tyhjät hetket hyväksi”. Kolme kahdenkymmenen toiston nousua varpaille joka päivä saa veren kiertämään jaloissa ja kasvattaa pohjelihasten voimaa.

Näin varmasti on. Vapaa-ajallaan poliisityöstä Hildur pumppaa salilla rautaa, surffaa läpi talven Islannin rantavesissä ja lenkkeilee. Niin ja käy kerran viikossa vanhan tätinsä luona syömässä, noukkii syksyisin vuorenrinteiltä marjat, joista tekee itselleen ja tutuille lahjaksi mehuja.

NAISENERGIAN vallatessa alaa miehen mallit muuttuvat. Itseään täynnä oleva mulkerokollega saa varmasti ansionsa mukaan, kun ei piittaa varoituksista, vaan liukastuu jäisellä pihalla ja murtaa lonkkansa. Suomesta Islantiin saapuva poliisiharjoittelija sen sijaan on toista maata ja hänen käykin paremmin.

Lihastreenin sijaan Jakob ottaa joka joutohetki kutimet esiin ja neuloo villapaitaa, lentokoneessa tai autossa pelkääjän paikalla, mutta yhtä lailla työpaikan murhatutkimuskokouksessa. Näin pidetään modernisti hermoja kurissa traumaattisen eron jäljiltä keskellä raastavaa lapsen huoltajuusriitaa.

Jakob on tuskin ehtinyt matkalaukkuaan purkaa, kun syliin jo ui paikallinen monitoiminainen, ”mieletön pakkaus”. Villalankakaupasta käynnistynyt seikkailu venyy saman tien useamman päivän mittaiseksi: ”koskaan ennen hän ei ollut kokenut tällaista, aivan kuin hänet olisi tiputettu keskelle paratiisia”.

Lauseet taitavat olla kirjan latteimmat, mutta kenties omiaan rohkaisemaan miehiä tarttumaan vastoinkäymisten hetkellä pullon sijasta puikkoihin.