OLI AIKA, JOLLOIN saksofonisti David Murray tuuttasi samoista kvartettinsa sessioista markkinoille viisikin levyä. Taso oli enimmäkseen korkea, mutta alkoi horjua, kun 1990-luvun puolella hänen tuotantoaan suorastaan tulvi markkinoille.
Inflaatio oli väistämätön, eikä seasta enää oikein erottunut merkkipaaluja.
Pari vuotta sitten kehuin Murrayn korona-aikaista triotuotosta Seriana Promethea parhaakseen 15 vuoteen (’David Murrayn uusi uljas trio’). Sen jälkeen on julkaistu kiinnostava kirjo levytyksiä, jotka avaavat hänen nykykuntoaan eri puolilta.
YLLÄTTÄVIN VETO löytyy yhteistyöstä rumpali ja tuottajavelho Questloven (Ahmir Thompson) kanssa vahvistettuna Ray Angryn koskettimilla. Kosketuspintaa heillä on entuudestaan hip-hop-bändi The Rootsin ympyröistä.
Murrayn saksofonia voi kuulla jo Illadeph Halflifen (1996) pienellä kuriositeetilla ’Dave Vs. Us’. Sittemmin hän on joskus vieraillut The Rootsin livekeikoilla, ainakin vuonna 2009 Lontoon Royal Festival Hallissa yhdessä Ornette Colemanin kanssa.
Viime vuonna julkaistu Plumb on kuitenkin toista maata. Questlove, Murray ja Angry houkuteltiin studioon joidenkin kappaleaihioiden kanssa jammailemaan, ja tuloksena oli yli kaksituntinen pläjäys yli genrerajojen liikkuvaa fiilistelyä, yhdessä ja erikseen.
Onnistuneen kohtaamisen arkkitehtina taisi olla J.M.I. Recordingsin perustaja/tuottaja Steven Mandel, jonka jälkeä on kuultu muun muassa The Rootsin ja Elvis Costellon yhteisalbumilla Wise Up Ghost (2013).
PUOLI VUOTTA aikaisemmin Mandel oli saanut studion mikrofonien ääreen Murrayn yksin saksofoninsa ja bassoklarinettinsa kanssa. Edellisistä soololevytyksistä olikin aikaa, yli 40 vuotta!
Sun/Moon on lähinnä heavyusereille. Se ei tarkoita, ettei esimerkiksi yli 12-minuuttinen tribuutti Grateful Deadin Jerry Garcialle voisi maistua kenen tahansa musiikin ystävän makuhermoja. Tai bassoklarinetin kaksi pehmeää versiota kauniista ’Siriana Prometheasta’.
Murray on itse asiassa paljon lyyrisempi kappalerakenteissa liikkuva artisti kuin häneen nuorena (vihaisena?) miehenä iskostettu avantgardistin maine antaa ymmärtää. Toki sekin puoli on häneltä luonnistunut – ja luonnistuu yhä.
Sitä todistaa pianisti John Blumin ja rumpali Chad Taylorin kanssa äänitetty väkevä free-sessio, josta kasvoi ”rekursiivinen puu”, The Recursive Tree, mitä se sitten tarkoittaakaan. Kiinnostava ekskursio yhtä kaikki, kovakorvaisille.
MURRAY LÖI LÄPI jazzscenessä niin nuorena, että häntä on siirretty jo pitkään seniorisarjaan, vaikka on vasta täyttämässä 70 vuotta. Ja sen hän tekee näköjään hyvissä voimissa.
Yhteistyö nuoremman polven muusikoiden kanssa on avuksi. Keikkapaikkoja kiertää parhaillaan uusi kvartetti, jossa soittavat Madridissa kasvanut, omilla kokoonpanoillakin levyttänyt Marta Sanchez (piano), Luke Stewart (basso) ja Russell Carter (rummut).
Yhteistyön kukkana julkaistiin kesällä vetävästi rullaava levy Francesca. Livenä heitä pääsee kuulemaan marraskuun alussa Tampereen Jazz Happeningissa, jossa Murray esiintyy jo kuudetta kertaa oman yhtyeensä kanssa. Eikä siinä vielä Suomenkaan osalta kaikki.
Neljä viikkoa myöhemmin Murray nousee lavalle Helsingin Korjaamolla We Jazz Festivaaleilla tukenaan astetta riehakkaampi unelmakomppi, Ingebrigt Håker Flaten ja Paal Nilssen-Love. Kolmikko on kiertänyt yhdessä aiemminkin, mutta äänitteitä heistä on toistaiseksi tarjolla vain youtuben kanavilla.
VIIME VUOSIEN voimaantumisen takana saattaa hyvinkin olla nainen. ”Francesca” on nimittäin saksofonistisankarin neljäs vaimo, korutaiteilija Francesca Cinelli Murray, joka viitisen vuotta sitten väitteli muun ohella tohtoriksi jazzista ranskalaisessa kirjallisuudessa.
Multitaitaja on nyt ohjannut myös hellyttävän videon nimikkolevynsä kappaleesta ’Ninno’, joka paljastuu youtubessa Montmartren katuja ja kulmia häntä viipottaen kierteleväksi koiraksi. Animaatiototeutus on täydellisessä synkroniassa hyvän mielen musiikin kanssa.