KUN FLUNSSAN kourissa ei vetistävin silmin jaksa lukea ja televisiosta tulee vain hiihtoa norjalaisten mestaruuskilpailuista, lohdun niistämiseen ja yskän rykimiseen tuo Ylen Areena.

Töpeksin syksyllä, kun en ajoissa hankkinut lippua Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin esitykseen Soundtrack to a Coup d’Etat (ohj. Johan Grimonprez, Belgia et al. 2024). Nyt vallankaappauksen soundtrackista saa 2,5 tuntia vastinetta Yle-verolleen.

Mahtavaa 1950- ja 1960-luvun dokumenttiaineistoa, ei juurikaan jälkiviisaita puhuvia päitä. Etupäässä on kysymys Kongosta, Afrikan itsenäistymisestä. Perustiedot kylmän sodan historiasta ovat avuksi, mutta ilmankin pärjää. Rikastuttaa kummasti ajankuvaa, jota lajissaan kohtalainen Hammarskjöld-leffa (ohj. Per Fly, Ruotsi 2023) sivusi.

MUTTA SE SOUNDTRACK, from Cold War to ”Cool” War! Dizzy Gillespie kampanjoi presidentiksi (1964) luvaten muuttaa Valkoisen talon Bluesin taloksi. Hallituslistaakin oli hahmoteltu: Duke Ellington ulkoministeri, Max Roach puolustus- ja Charles Mingus rauhanministeri, Louis Armstrong maatalousministeri – ja oikeusministeriksi itse Malcom X.

Olisivathan nuo varmasti pärjänneet groovymmin kuin Donald Trumpin nykyinen hallinto. Mutta kokematta jäi, samoin kuin Miles Davis CIA:n johtajana ja Thelonious Monk kiertävänä suurlähettiläänä.

Tai Ella Fitzgerald terveysministerin tehtävässä. Muusikkoina naiset ovat elokuvassa hyvin esillä, kuten ihmis- ja kansalaisoikeusaktivistit Nina Simone ja Miriam Makeba kaikella karismallaan.

Sekä Abbey Lincoln, joka muutaman kymmenen muun mielenosoittajan kanssa tunkeutui 1961 YK:n turvallisuusneuvoston kokoukseen protestoimaan Kongossa tapahtunutta Patrice Lumumban murhaa. Siinä konkreettinen silta politiikasta jazziin, joka raivasi tietä 1960-luvun kulttuurimurrokselle.

LOUIS ARMSTRONG oli kiertänyt maailmaa State Departmentin propagandaässänä, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat erityisesti itsenäistyvien siirtomaiden sieluista. Hän suostui myös konsertoimaan Kongoon ”rakkauden lähettiläänä”, samaan aikaan kun amerikkalaiset suunnittelivat Lumumban eliminoimista.

Huomattuaan tulleensa hyväksi käytetyksi Satchmo suivaantui niin, että uhkasi luopua Yhdysvaltojen kansalaisuudesta ja muuttaa Ghanaan. Mustia muusikoita arvelutti muutenkin esiintyä amerikkalaisuuden mannekiineina, kun kotona Amerikassa rotuolot olivat yhä retuperällä.

Afrikka-yhteys oli joka tapauksessa mustien itsetietoisuudelle ja jazzille tärkeä. Soundtrack to a Coup d’Etatin ääniraita tarjoaa myös runsaasti aikansa afrobeatia. Tiukan dokumentin rinnalla leffa on kuin elokuvallinen essee, joka hyödyntää onnistuneesti muun muassa Blue Noten levynkansista tuttua estetiikkaa. Oscar-ehdokkuuden arvoisesti.