SATUIN KUULEMAAN autoradiosta pitkästä aikaa Kinks-yhtyeen hienon kappaleen ’Celluloid Heroes’ vuodelta 1972. Eli se biisi, jossa kuljetaan pitkin Hollywood Boulevardia ja muistellaan elokuvatähtiä, joiden nimet on ikuistettu kadun sementtiin.
”Don’t step on Greta Garbo”, lauluntekijä Ray Davies varoittaa: hän näyttää niin heikolta ja hauraalta. Garbo vetäytyikin julkisuuden loisteen poltteesta, ja ehkä Marilynin olisi pitänyt tehdä samoin. ”She should have been made of iron or steel / But she was only made of flesh and blood”.
Bette Davis oli laulun mukaan myös tuomittu yksinäiseen elämään, mutta miehillä tuntui menevän vielä kuolleenakin paremmin. Rudolph Valentino katselee yhä verevänä ohikulkevia naisia hamosissaan, ja Bela Lugosi on Draculana valmis naukkaamaan näitä kaulasta.
Mickey Rooneylta irtoaa hurmurin hymy. Joudun lunttaamaan hänen saavutuksiaan Wikipediasta, joka kertoo äijän olleen naimisissa kahdeksan kertaa ja saattaneen maailmaan yhdeksän lasta.
YLITSE MUIDEN ON yllättäen George Sanders. Hänet muistetaan parista varhaisesta Hitchcock-leffan pääosasta (Rebekka, Ulkomaankirjeenvaihtaja) sekä Joseph L. Mankiewiczin elokuvasta Kaikki Eevasta, joka kuittasi liudan Oscareita vuonna 1951.
”If you covered him with garbage / George Sanders would still have style”, Ray Davies laulaa englantilaisesta maanmiehestään. Juice Leskinen nokittaa takaisin: ”Ei Tauno Palo koskaan menettää vois karismaa / Vaikka lojuis kaatopaikalla ja dokais kolinaa…”
’Paperitähdet’ on yksi parhaimmista Juicen käännösteksteistä. Ville-Veikko Salminen, Vesku Loiri ja Spede ovat tietysti vähän vaatimattomia hahmoja suuren maailman tähtikulttien vastineiksi, mutta riittäviä Suomen mittakaavaan.
Naisten kohdalla kumisee kuitenkin tyhjää, vaikka emansipatorinen muotoilu on täyttä asiaa: ”Mutta kuka muistaa Ursulaa, hän täysin unohtui / Hänkö oli vain missi muovinen, jolle roistot liiviin ui…”
Ursula Rainio oli eittämättä 1970-luvun ”paperitähti”, mutta Suomen filmografiasta olisi löytynyt mielenkiintoisempia rinnastuksia Garbon, Marilynin ja Bette Davisin luokkaan.
”EVERYBODY’S A DREAMER, everybody’s a star”, The Kinks voisi laulaa aikamme tosi-tv:n tähdille ja somevaikuttajille. Tai miksei kauemmas ja korkeammalle kuuluisuuteen tähtääville, joille kaikille toivokaamme parasta.
Kyyniset setämiehet vain muistuttavat, että parasta riittää harvoille, hyvä jos edes hetken kelvollista menestystä. Mutta kannattaako sen takia jättää tavoittelematta, sen joutuu jokainen kokelas ratkaisemaan kohdaltaan.
”And those who are successful be always on your guard / Success walks hand in hand with failure / along Hollywood Boulevard.” Tai niin kuin Juice sen kiteytti: ”Ja ne joilta se kenties onnistuu pankoot ristiin sääriluut / Sillä etusivun tähteä eivät suojaa sivut muut…”