KESÄN 1936 taktista taukoa lukuun ottamatta sosiaalidemokraatit pitivät Ruotsissa pääministerin paikkaa yhtäjaksoisesti huikeat 44 vuotta, syksystä 1932 syksyyn 1976. Sen jälkeen valta on ollut vaihtuvaisempaa, mutta edelleen naapurissa on menty pitkiä pätkiä (1982–1991, 1994–2006, 2014–2022) demareiden johdolla.

Usein unohtuu, että ei se yksinvaltaa ollut edes sosiaalidemokraattien suuruuden päivinä. Kansankodin rakentaminen alkoi ”lehmänkaupoilla” (kohandeln) talonpoikaispuolueen (Bondeförbundet) kanssa, joka kelpuutettiin syksyllä 1936 hallituskumppaniksi. Näin tehtiin kuuden vuoden ajan myös 1950-luvulla.

Suomi tuli perässä vuonna 1937, jolloin SDP ja Maalaisliitto ryhtyivät hallitusyhteistyöhön. Työläisten ja talonpoikien liitto toteutui siten pohjoismaisen kansanvallan eikä Otto Ville Kuusisen tyrkyttämän bolševistisen mallin pohjalta.

Niin sanottu punamulta eri variaatioineen pysyi suomalaisen politiikan perusrunkona seuraavat 50 vuotta. Sen jälkeenkin täällä on ollut Ruotsia luonnollisempaa muodostaa hallituksia yli vasemmistoa ja porvaripuolta jakavan rajan.

RUOTSALAISEEN blokkipolitiikkaan tuli repeämä vuoden 2018 valtiopäivävaalien jälkeen. Keskustapuolue ja liberaalit eivät suostuneet jatkamaan porvariallianssissa, joka nojautuisi kannatustaan rajusti kasvattaneisiin ruotsidemokraatteihin.

Käytännössä se tarkoitti tukea sosiaalidemokraattiselle pääministerille. Keskustapuolue jatkoi samalla linjalla blokkien välissä myös vuoden 2022 vaaleissa. Äänestäjät rankaisivat porvariyhteistyön pettämisestä parin prosenttiyksikön tappiolla, kannatus tippui 6,7 prosenttiin, mutta periaate on pitänyt edelleen muuttumattomana.

Oikeistokonservatiivien kelkkaan livenneille liberaaleille näyttäisi käyneen kurjemmin. Harva jaksaa uskoa, että puolue nousisi syksyllä enää yli parlamenttiin vaadittavan neljän prosentin äänikynnyksen.

Osalle pettyneitä liberaaleja keskustapuolue tarjonnee vaihtoehdon, mutta eivät mielipidemittaukset sillekään lupaile äänivyöryä. Päinvastoin. Mutta 5–6 prosentin kannatuskin voi nostaa keskustan Ruotsin tulevassa parlamentissa vaa’ankieliasemaan.

BLOKKIEN VÄLISSÄ on pelattava kieli keskellä suuta. Yhtä päättäväisesti kuin keskusta vastustaa nojaamista ruotsidemokraatteihin, puolue sanoutuu irti yhteistyöstä laitavasemmiston kanssa.

Annie Lööfin näyttävän valtakauden (2011–2023) jälkeen keskustapuolueen puheenjohtajuus on ollut tuulinen paikka. Marraskuussa ohjaksiin astui Elisabeth Thand Ringqvist, jonka tausta on yrittäjäjärjestöissä ja elinkeinoelämän piirissä.

Keskusta on 2000-luvulla ajanut varsin markkinaliberaalia talouspolitiikkaa. Tukensa hintana se edellyttää nyt seuraavalta hallitukselta sekä yritys- että palkkaverotuksen keventämistä. Korkeaa työttömyyttä tulee torjua alentamalla työnantajamaksuja.

Siinä on sovittamista punavihreään politiikkaan.

Toisaalta keskustapuolue on talonpoikaisliiton perillinen, jonka agendalle ovat sopineet myös aluepoliittiset teemat. Kannatus kaupunkien ulkopuolella on kuitenkin kaventunut. Kamppailu maakunnissa käydään yhä selvemmin ruotsidemokraattien ja sosiaalidemokraattien välillä.

SUOMEN KESKUSTAKSI aikain saatossa nimeltään muuttunut Maalaisliitto/Keskustapuolue on ollut aivan toisen tason valtatekijä kuin veljensä ja siskonsa Ruotsissa. Auringonlaskun liikkeeksi usein ounasteltu puolue on yhä 2000-luvulla pidellyt kolme vaalikautta pääministerin paikkaa.

Sitä sanoo Antti Kaikkonenkin tavoittelevansa, vaan uskoneeko itsekään puheitansa. Tallella on joka tapauksessa ison puolueen identiteetti, vaikka kannatus on sakannut kakkoskastiin jo kaksissa eduskuntavaaleissa, eivätkä mielipidemittaukset ole luvanneet paljoa enempää.

Paikallis- ja aluevaaleissa keskusta on sentään lyönyt maakunnissa – vieläpä ylivoimaisesti – perussuomalaiset, joissa on samaa maalaisliittolaista perimää. Temppu pitäisi vuoden päästä keväällä onnistua toistamaan valtakunnallisella tasolla.

Muutoin puolueella on vastaavia poliittistaktisia probleemeja kuin Ruotsin keskustalla. Olo punavihreässä koalitiossa 2019–2023 maistui liian vasemmistolaiselta, mutta huonosti kävi myös 2015–2019 porvarihallituksen vetäjänä.

SEKÄ RUOTSISSA että Suomessa uhkaa seuraavien parlamenttivaalien jälkeen tilanne, jossa (enemmistö)hallituksen kokoamisesta tulee erittäin vaikeaa. Keskustasta ei ole kuninkaan- tai presidentintekijäksi kummassakaan maassa, mutta pääministerin valinnan se saattaa ratkaista.

Minkälaisia jälkiteollisen ajan ”lehmänkauppoja” se Ruotsissa edellyttää ja mihin suuntaan, sitä on vielä ennenaikaista arvioida.

Minkälaisia jälkiteollisen ajan ”lehmänkauppoja” se Ruotsissa edellyttää ja mihin suuntaan, sitä on vielä ennenaikaista arvioida.

 

Julkaistu Demokraatti.fi 14.2.2026