ITALIALAISEN yhteiskunnan arkinen perusyksikkö on perhe ja sen ympärille kiertyvät suku- ja ystäväverkostot, vaikka totalitarismia tavoitteleva valtio painaisi ihmisiä ahtaalle.

Natalia Ginzburgin omaelämäkerrallisessa teoksessa Kieli jota puhuimme (suom. Elina Melander, Aula & Co 2021) on antifasistinen henkilögalleria, mutta tarinaa ei isketä Mussolinin ajan murheissa repressiosta toiseen. Vaino on toki läsnä ja sitten sotakin kuin ohimennen, hehkuttamatta, melkeinpä lakonisesti sivulauseissa, ja lukijan mielessä vielä enemmän. Pääosassa on kuitenkin verevä elämä.

Italialainen meininki lähenee suomalaisesta näkökulmasta usein hullunkuristen perheiden korttipakkaa, ellei Kiljusten herrasväkeä, mutta voiko tätä porukkaa olla rakastamatta. Ginzburgin alkuteos on ilmestynyt jo 1960-luvun alkupuolella. Hienoa että näitä helmiä maailmalta löydetään ja tuodaan yhä myös tänne Pohjan perukoille.