Wilhelm Marstrand, 1857, Statens Museum for Kunst, Köpenhamn

’ST. THOMAS’ ON SONNY Rollinsin kenties tunnetuin kappale, joka avaa hänen nimeä myöten ikoniseksi osoittautuneen levynsä Saxophone Colossus vuodelta 1956. Tarttuva teema painuu kerralla mieleen, ja karibialainen komppi pistää vastustamattomasti jalan tapailemaan koukuttavaa groovea.

Tai pepun pyörimään. Kappaleen varhaisempaa versiota ei suotta tunneta nimellä ’Fire Down There’, josta on tallenteena ainakin Randy Westonin triolevytys (Get Happy, 1955).

’St. Thomas’ onkin mieluummin Rollinsin sovitus kuin sävellys, mitä hän ei itsekään kiistä. Haastatteluissa hän on kertonut oppineensa sen melodiakulun jo pienokaisena, kun Neitsytsaarilta New Yorkiin muuttanut äiti Valborg hellitteli poikaansa polvellaan.

VALBORG, SIIS VALPURI eli Vappu? Kyllä vain, tanskalaisten siirtolaisten tai isäntäväen mukaan, sillä St. Thomas kuului muutaman kymmenen saaren ryppäässä Tanskan Länsi-Intiaan 1600-luvun jälkipuolelta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.

Kaupan lisäksi saarilla harjoitettiin sokerin, puuvillan ja tupakan tuotantoa. Plantaasit pyörivät orjatyövoimalla, jota siis myös tanskalaiset laivasivat vuosisatain saatossa Afrikasta kymmenin tuhansin, ennen kuin ensin orjakauppa ja lopulta orjuus 1800-luvun puolivälissä lakkautettiin.

Välähdyksen omaisesti historian tästä puolesta muistutti Tanskan kuvataiteen kultakauden hieno näyttely, joka on parhaillaan esillä Tukholman Nationalmuseumissa. Sekä silmää että sydäntä sykähdytti Wilhelm Marstrandin maalaus vuodelta 1857, joka esittää hänen veljentyttäriään Frederiksbergin puistossa lastenhoitajansa kanssa.

Tytöt kuin pieniä enkeleitä, mutta kuvankaunis on valkoisessa puvussaan myös mustaihoinen Justina, orjana syntynyt. – Taiteilijan Otto-veli oli St. Thomasin konsuli.

EN TIEDÄ, MONTAKO sukupolvea pitää peruuttaa, ennen kuin orjuus tulee Sonny Rollinsin perhehistoriassa vastaan. Isoäitiään Miriam Hansenia (!) saksofonikolossus joka tapauksessa on muistellut aktivistina, joka otti poikaa jo 1930-luvulla mukaan kansalaisoikeusmarsseille New Yorkin Harlemissa.

Miriam kuoli vuonna 1957, jolloin Rollins oli täysin pitelemättömässä soittovedossa, kuten lukuisat äänitykset yhä todistavat. Oman yhteytensä niin isoäitiin kuin laajemmin mustan miehen taustaan tarjosi seuraavana vuonna levytetty Freedom Suite, joka oli uraauurtava sekä pianottomana trioformaattina että poliittisena kannanottona.

Iättömästi se soi edelleen, ja ikävä kyllä sanoma on aina vain tarpeellinen ja ajankohtainen. Päivän Pride-kulkueeseen sopii kuitenkin paremmin tunnariksi ’St. Thomas’, jonka calypsossa soi surun ja uhman sijasta rajat rikkova ja kaikille avoin elämänriemu.