BREXITEERIT BILETTIVÄT, mutta surkukin oli suurta, kun britit viimein viime yönä vetäytyivät EU:n jäsenyydestä. Eron hetki nosti tunteita pintaan, niin Britanniassa kuin sen ystävien joukossa ympäri Eurooppaa. Järki saa sitten rämpiä perässä, kun käydään ratkaisemaan lukuisia käytännön kysymyksiä.

Omaan alakulooni luin lohtua historiasta, tuhannen vuoden perspektiivissä, kuten Brendan Simmsin Britain’s Europe täsmentää heti alaotsikossaan: A Thousand Years of Conflict and Cooperation. Pitkä jänne tasaa nyt päälle kaatuvasta käänteestä niin romantiikkaa kuin dramatiikkaa.

Ei Britannia Euroopasta eroa tai katoa. Simmsin keskeinen muistutus on, että ensin Englanti, sitten Iso-Britannia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat keskeisesti muodostuneet ja kehittyneet suhteessa muuhun Eurooppaan, osana maanosan valtakuvioita ja aatevirtauksia.

BRITANNIAN MENTAALINEN asenne toisen maailmansodan jälkeiseen integraatioon on kieltämättä ollut alusta asti problemaattinen. On viitattu vanhan suurvallan vaikeuteen sopeutua asemaan, jossa globaalin imperiumin entinen keskipiste onkin enää vain saari Euroopan mantereen rannikolla.

Toisaalta britti-imperiumikin oli osa Eurooppa-keskeistä maailmanjärjestystä, sen tuotos ja huippukauden ilmentymä. Mutta globaalit tasapainot ja voimasuhteet ovat noista ajoista kovasti muuttuneet.

Brexit-leiri on lupaillut nostalgista haavekuvaa, jossa Britannia puhkeaa jälleen kukoistamaan täyteen potentiaaliinsa, kun se pääsee irti Brysselin byrokraattien kahleista. Itsetunnosta ei ole puutetta, kun kohtalo ja kontrolli otetaan takaisin omiin käsiin.

Globaalista kulmasta katsoen Britannia on kuitenkin saattanut olla kiinnostavampi kumppani nimenomaan osana Euroopan unionia, maailman suurinta markkina-aluetta, kuin sen ulkopuolella. Lontoon bisneskeskusksessa Cityssä tämä ymmärretään paremmin kuin politiikan sydämessä Westminsterissä.

BRENDAN SIMMS ON kansainvälisten suhteiden historian professori Cambridgen yliopistossa, mutta Dublinissa syntynyt ja irlantilainen. EU-näkemyksiltään hän on julistuksellinen federalisti, joka on ajanut asiaansa muun muassa Project for Democratic Union -ajatuspajan perustajana ja vetäjänä.

Britannian Eurooppa-suhdetta käsitellessäänkin Simms on lopulta ensisijaisesti huolissaan euroalueen tulevaisuudesta. Valuuttaunioni ei pidemmän päälle toimi ilman liittovaltion rakenteita. Paradoksaalisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Amerikan Yhdysvallat ovat nimenomaan esimerkkejä ongelman onnistuneesta ratkaisusta.

Britain’s Europe on kirjoitettu ennen Britannian kansanäänestystä, jossa Simms piti brexitpuolen voittoa täysin mahdollisena – vaikka tuskin toivottavana. Olennaista hänestä oli organisoida toimivat yhteiselon muodot, joilla Britannia ja euro-EU vaurastuttavat ja vakauttavat koko Eurooppaa kaikkien hyödyksi.

Kansanäänestyksessä kävi niin kuin kävi, ja nyt on brexit myös totta, jos ei vielä käytäntöä. Vaikka kummankaan puolen rakenteet eivät vastaa Simmsin hahmottelemia ideaaleja, Britannian ja EU:n on neuvotteluissa löydettävä ratkaisu, modus vivendi, jolla toisistaan erkaantuneetkin tiet vievät kohti yhteisesti jaettuja maaleja.

Sillä Britannia on yhä elimellinen osa Eurooppaa, ja EU vaikeuksineenkin maanosan tulevaisuuden avaintekijä.