”SUOMI EI OLE FIRMA. Suomea ei voi johtaa kuin firmaa”, Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb arvioi pätkäpääministerin kokemuksella helmikuussa 2015 eduskuntavaalien alla. Samaa toistettiin puoluekentän vasemmalla siivellä, ja sittemmin myös lukemattomissa politiikan kommenteissa ja kolumneissa.

Mielipidemittausten ennakkosuosikki, menestyneenä yritysjohtajana meritoitunut Juha Sipilä oli toista mieltä. Elinkeinoelämän valtuuskunnan järjestämässä vaalikeskustelussa hän katsoi, että yrityksen ja Suomen välillä oli paljon samaa: molemmilla on tulot ja menot, joiden pitää olla tasapainossa.

Insinöörismies oli noussut tällaisilla yksinkertaistuksilla taloudellisesti rämpivässä Suomessa sateentekijän maineeseen ja oppositiopuolue Keskusta kannatusmittausten kärkeen.

VAIKKA VAALIEN LÄHESTYESSÄ hehku hiukan himmeni, riitti se kuitenkin selkeään ykköstilaan. ”Suomalaiset halusivat pääministeriksi paremman johtajan”, Keskuskauppakamarin Risto E. J. Penttilä analysoi tyytyväisenä. ”Valitsimme lupauksen paremmasta johtajuudesta nimenomaan yritysmaailmasta.”

Valtiota voi johtaa kuin yritystä, Penttilä vastasi Talouselämä-lehden kysymykseen silläkin uhalla, että arveli näkemystään lähes pyhäinhäväistykseksi. Porvarileirin märkä uni näytti toteutuvan, kun Sipilä valitsi hallitukseensa Perussuomalaisten lisäksi Kokoomuksen, vaikka Keskustan kentällä oli kaipuuta punamultayhteistyöhön sosiaalidemokraattien kanssa.

Hallituksen yhdeksi profiiliministeriksi nousi Anne Berner, joka vaalien alla oli soveltanut kilpailutusta jopa omaan puoluevalintaansa. Oli keskustajohdon kanssa ”palkinnosta” etukäteen välipuhetta tai ei, näkemättä jäi, olisiko Berner jaksanut turhautumista eduskuntasalin takarivissä paremmin kuin Kokoomuksen yrittäjärekryytti Hjallis Harkimo.

KIRJAKAUPPOJEN HYLLYT notkuvat johtamisoppaita, joissa yritysgurut ja työelämän konsultit jakavat visionäärisiä neuvojaan. Niissä ei ”Management by Perkele” ole kai koskaan ollut muotia. Tuloksen tekemiseksi tarjotaan järjestään yhteen hiileen puhaltamisen mallia, vaikkapa kuluneella esimerkillä Tuntemattoman sotilaan Koskelasta.

Liike-elämän luutnantti Lammioista tosin saadaan niistäkin lukea, mutta enimmäkseen menneessä aikamuodossa ja varoittavana esimerkkinä. Sillä tyylillä on menestyksekäskin firma ennen pitkää pudonnut aallonharjalta.

Syyllisiä kaipaamatta ja etsimättä Sipilän hallitus epäonnistui heti liikkeelle lähdössä palkansaaja-kansalaisten sitouttamisessa Oy Suomi Ab:n tervehdyttämiseen. Kuuluisaan kiky-sopimukseen päästiin vasta kipuilun ja konfliktien, ellei kyykytyksen kautta. Työmarkkinoihin liittyvät kysymykset ja kiistat söivät sen jälkeenkin kerta toisensa jälkeen hallituksen suosiota.

PÄÄMINISTERI EI SITEN koskaan päässyt korjaamaan kannatushyötyä siitä, että kansakunnan tilinpäätöksissä alkoi vaalikauden loppua kohden jäädä viivan alle, jos ei puhdasta plussaa niin aikaisempaan verrattuna myös paljon hyvää. Kurjistumisen kurssi oli kääntynyt, mutta politiikan palkkiojärjestelmät eivät noudattaneet yritysmaailman pelisääntöjä.

Bonukset jäivät keväällä 2019 Keskustalta saamatta, vaikka saneerausjohtajan näkökulmasta tulokset kertoivat mieluummin menestyksestä kuin epäonnistumisesta. ”On myönnettävä, että osin vaalitappiota on vaikea sulattaa”, Sipilä purki tuntojaan puoluevaltuustonsa edessä. ”Suomen työllisyys on parhaalla tasolla yli 30 vuoteen ja julkinen talous on tasapainossa.”

JUHA SIPILÄ TULI tahtomattaan todistaneeksi, että Suomea ehkä voikin johtaa kuin yritystä, mutta Suomen Keskustaa ei. Pääministerin asema suojasi häntä omien kärkevimmältä kritiikiltä, mutta pinnan alla kyti aina kysymys poliittisen kansanliikkeen identiteetistä. Puolue ei niin vain sovittautunut liikemieslogiikkaan ja prosessikaavioihin.

”Yksityisessä itse omistetussa yrityksessä toimitusjohtaja voi muuttaa mielensä hetkessä ja toimia sen mukaan. Suuressa kansanvaltaisessa kansanliikkeessä se ei ole mahdollista”, keskustavaikuttajien raskassarjalainen Risto Volanen pöllytti keväällä 2014 blogissaan, kun Sipilä oli yllättäen sivuuttamassa puolue-elinten siunaamaa kotikunta-maakuntamallia.

”Ehkä hän on kuitenkin enemmän yritysjohtaja kuin poliittisen liikkeen johtaja”, kentältä vastattiin, kun Ilta-Sanomat kyseli tammikuussa 2019, miten Sipilä oli onnistunut toimimaan Keskustan keulakuvana. Puolueen kannatus oli silloin painunut YLEn mittauksessa lohduttomasti 16 prosenttiin. Nyt nekin luvut näyttäisivät hyvältä.

ANNE BERNER IRTAUTUI Keskustasta yhtä sulavasti kuin oli sinne tullut. ”Pystyin aika hyvin säilyttämään etäisyyttäni politiikkaan, mutta siitä olen maksanut kovan hinnan”, hän tilitti toukokuussa Talouselämän haastattelussa ja suuntasi takaisin kansainvälisessä yritysmaailmassa jo odottaviin uusiin tehtäviin.

Voi tietysti kysyä, kuinka kovan hinnan Keskusta joutui ja joutuu maksamaan Bernerin piipahduksesta politiikan pyörteisiin. Tähdenlento jätti jälkeensä henkisiä raunioita, joita puolueelleen uskolliset saavat alkaa raivata. Poliittisen kansanliikkeen jälleenrakennus on pitkäjänteistä työtä.

KESKUSTA ON TOISTAISEKSI nilkuttanut kohti puheenjohtajavaalia tietämättä, kumpaa jalkaa se oikein ontuu. Sipilän aikana puolue poti hallituksen liian oikeistolaista politiikkaa, ja nyt ahdistaa asema Antti Rinteen johtamassa punavihreässä viisikossa. Mistä löytyy se kultainen keskitie, jolla samalla on oma selkeä tulevaisuutta tekevä profiili?

Tuskin ihan äkkiä yritysmaailmasta, vaikka yrittäjiä Keskusta toki haluaa helliä – siinä missä muutkin puolueet.

Katri Kulmuni jo linjasi puheenjohtajakampanjassaan, että etenkin luonnollisen kaltaiset monopolit ”kuten sähköverkot, jätevesijärjestelmät ja liikenneinfra pitäisi olla julkisessa omistuksessa. Sillä vältetään pidemmällä ajalla paremmin ylilyönnit palveluiden hinnoittelussa. Yksityinen omistajuus näissä vaatii enemmän sääntelyä.”