HELSINKILÄISENÄ EHDIN1970-luvulla käydä vielä nelivuotisen kansakoulun, jossa opettaja nojasi perinteisiin arvoihin ja menetelmiin. Luokkahuoneessa leijui samaa henkeä, jota Olli Jalonen niin pistämättömästi kuvaa omakohtaisen oloisessa Poikakirjassa 1960-luvun puolelta.

Kuria ja järjestystä piti yllä psykologinen terrori, joka jätti traumansa luultavasti jokaiseen oppilaaseen, taitotasoon katsomatta. Pedagogiikka perustui paljolti ulkoa pänttäämiseen. Pelätähän siinä sai, kun pieneen päähän juntattiin Pohjanmaan jokien ja Jaakobin poikien kaltaisia rimpsuja. Niiden alut muistaa yhä, hiukan haparoiden saattaa mielen sopukoista löytyä koko loru.

Ohjelmaan kuului luonnollisesti muutamia virsiä. Parin kilometrin koulumatkaa marssin joskus Siniristilippua tai Kuullos pyhä valaa hoilottaen. Tutuiksi tulivat myös Pohjoismaiden kansallislaulut, mutta Suurta ja mahtavaa ei veisattu.

Legendaarisimpaan maineeseen ovat kuitenkin jääneet maakuntalaulut, jotka välistä säväyttävät yhä iltasitsien camp-viihteenä. En osaa olla niihin varhaisesta tutustumisesta kovin pahoillani. Ja kulttuurista pääomaahan nuo ovat joka jumalan lista, näin jälkikäteen ajatellen.

MAANMAINIO SAKSOFONISTIKAIMANI Mikko Innanen on sen verran nuorempi, että hänellä on ollut ilo löytää maakuntalaulut vasta 2010-luvulla. Tuloksena on 70-minuuttisesta cd:stä ja kirjasta koostuva ”soitannollis-lyyrillinen eepos”, joka julkistettiin hiljan Aviadorin kustantamana.

”Maakuntalaulujen maailmankuva haastaa nykyihmisen tarkastelemaan syvimpiä tuntojaan”, Innanen kirjoittaa esipuheessa, ja siitä aukeaa ironinen runosuoni. Juha Seppälä (Satakunta) ja Juha Kulmala (Varsinais-Suomi) viitoittavat suunnan, Johanna Vento (Uusimaa) ja muut vastaavat haasteeseen, kolmella kotimaisella kielellä.

Pahiten puraisee Matias Lohtaja: ”oma asias’ / mitäs läksit sinne Helsinkii, ei siell’ kuitenkaa mitää oo / jos kohta ei täälläkää senkää vertaa”. Jep jep, Kymenlaakson pelloilta ovat kotoisin molemmat vanhempani, ja jälkeläisensä räpiköivät stadissa nyt jo kolmannessa polvessa.

SATIIRILLA ON SIJANSA. Mutta koskettavimman tekstin kauttaaltaan oivaltavasti soivassa Mikko Innasen maakuntauudistuksessa tarjoilee Mohamed Ahmed Haji Omar, joka muualla katsoi kalmoa ja itki kuoleman varjoa. Kunnes löysi suojan: ”Loisteliasta on elo täällä, / olet kirkas, oi Savon maa.”

Pisa-palkitun peruskoulun pedagogeille ei riitä lasten laulatus maa- ja kansakuntaideologien muottiin. Kallis Suomenmaa tulee tehdä tutuksi globaaleissa luokkahuoneissa.

 

Julkaistu Demokraatissa 17/12.9.2019