PIDÄN MATKUSTAMISESTA, mutta en erityisemmin lentämisestä. Puolentoista tunnin jälkeen alkaa koneessa ahdistaa, vaikka luvussa olisi parempikin kirja. Puhumattakaan lentokentistä, joilla ihmiset vellovat kuin karja jonosta ja tarkastuksesta toiseen.

Asuapa keskellä rakasta Eurooppaa, jossa junalla pääsee pitkälle. Kaukomaille ei ole niinkään hinku. Vaikka tiedän kyllä lähteväni Kiotoon, jos siihen joskus aukeaa sopiva mahdollisuus. Ja New Yorkin jazzeihin.

Lentämisen loistoa himmentää myös sen lohduton hiilijalanjälki. Kjell Westö kertoi tulleensa Göteborgin kirjamessuille laivalla ja junalla, kun on täysverisenä ammattilaisena kiertänyt niin paljon maailmaa promoamassa romaanejaan.

Itse saavuin SAS:lla konetta Arlandassa vaihtaen. Havahduin nolona siihen, että sehän tekee neljä lentoa yhteen viikonloppuun! Joku tuttu Finnairilta tosin väitti, että ekologisin vaihtoehto olisi potkurikoneella Brommaan ja siitä junaan. Tai tietysti jäädä kotiin.

KIRJEKIRJASSA 7 + 7 WESTÖ pohtii Juha Itkosen kanssa rohkean avoimesti levottoman aikamme sekä henkilökohtaisia että yleisiä kipukohtia. Molempia askarruttaa, millaisen maailman me elintasoherkuista nauttineet olemme jättämässä seuraavalle sukupolvelle.

Harhaudun miettimään, kummat potevat suurempaa ilmastoahdistusta, tiedostavat teinit vai heidän valveutuneet vanhempansa. Silti Westö päivää viimeisen kirjeensä Teneriffalla, Itkonen mannertenvälisellä lennolla jossain Atlantin yllä.

En moiti enkä moralisoi. Ja niin kuin lehtijuttukeikalla oleva Itkonen omaatuntoaan lohduttaa, ”jos minä en istuisi tässä, paikallani olisi vuorenvarmasti joku toinen”.

Tahto on vahva, mutta liha heikko. Jotkut ratkaisevat dilemmaa maksamalla oma-aloitteista lentoveroa johonkin ympäristöystävälliseen kassaan. Hyvä niin, vaikka maistuukin modernilta anekaupalta yksilöllisten syntien anteeksisaamiseksi.

ILMASTONMUUTOKSEN TORJUNTAA ei voi jättää kuluttajavalintojen varaan, mutta eivät ne merkityksettömiäkään ole. Jos taloustieteen perustotuuksiin on luottaminen, jokainen kestävän kehityksen näkökulmasta tehty päätös ohjaa markkinoita terveempään suuntaan.

Kovin harva meistä kuitenkaan kykenee ryhtymään oman elämänsä penttilinkolaksi.

Yhteiskunnallinen päätöksenteko ei siten pääse yli eikä ympäri vastuustaan – ei paikallisella, kansallisella eikä ylikansallisella tasolla.

 

Julkaistu Demokraatissa 20/24.10.2019