”DEWEY SAANEE VOITON – Truman kansan ihailun”, Helsingin Sanomat otsikoi äänestyspäivänä tiistaina 2. marraskuuta 1948. ”Vain harvoin aikaisemmin on Yhdysvaltain presidentinvaalin tulosta pidetty niin vuorenvarmana ennakolta kuin sitä nyt pidetään”, lehden kirjeenvaihtaja Eero Petäjäniemi raportoi Lontoosta käsin.

Ennuste nojasi mielipidemittauksiin sekä siihen tunteeseen, että kaksipuoluejärjestelmässä oli 15 vuoden jälkeen aika vaihtaa republikaani valtaan. Demokraatit olivat sitä paitsi pahasti hajallaan. Kannatusta söi vasemmalta uuden edistyspuolueen ehdokas Henry Wallace, F. D. Rooseveltin entinen varapresidentti, jota kommunistit kannattivat kuin omaansa.

Trumanin toinen ”surunlapsi” oli dixiekraatti Strom Thurmond, jonka etelävaltioiden kiivailijat olivat asettaneet ehdolle vastalauseena presidentin ”neekeripolitiikan johdosta”. Oman rikkansa vasemmiston vaalirokkaan antoi sosialistien ehdokas Norman Thomas, jos kohta hänen kannatuksensa oli kutistunut suuren lamakauden luvuista marginaaliseksi.

SEURAAVAN PÄIVÄN LEHDESSÄ oli varovaisempi sävy, vaikka vaalien erikoiseksi merkitykseksi mainittiin edelleen, ”että demokraatit nyt menettänevät presidentinpaikan”. Aamuyön kello kahteen mennessä saapuneista tiedoista päätellen äänestys oli sujunut yllättävän tasaväkisesti. ”Deweyllä näyttää ensi silmäyksellä oleva voimakkaampi kannatus, mutta kokonaan mahdottomana ei pidetä, että ennustukset Trumanin suuresta tappiosta joutuvat häpeään.”

Ja niin ne myös joutuivat. Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mielestä ulkomaiden mielipidettä oli johdettu harhaan. Trumanin voitto osoitti, ”miten väärin voidaan esittää ja tulkita yleistä mielipidettä jopa Yhdysvalloissakin, jossa mielipidetutkimus on kehitetty sangen pitkälle”.

Petäjäniemi kirjoitti yleisestä ihmettelyjen päivästä, ”jolloin poliittisilla asiantuntijoilla ei ole mitään muuta syötävää kuin ne miljoonat väärät sanat ja ennustelut, joita he ovat kuukausien aikana kirjoittaneet ja painaneet presidentinvaalien odotettavissa olevasta tuloksesta”.

MARKKINATUTKIMUSTEN MENETELMÄT ovat sittemmin kehittyneet, mutta näköjään niissä voidaan yhä mennä samaan tapaan pieleen kuin yli 70 vuotta sitten. Inhimillisesti katsoen se tuntuu jotenkin lohdulliselta. Ihmismielen saloja ja käyttäytymisen ehtoja ei ehkä sittenkään tavoiteta aukottomasti tieteellisesti mallintamalla ja algoritmien avulla.

”Vennamo tyrmäsi tietokoneenkin”, Ilta-Sanomat uutisoi maaliskuussa 1970 Suomen eduskuntavaalien tulosta. SMP:n puoluesihteerin Eino Poutiaisen ”roknoosi” maakuntien kiertämisen pohjalta piti paremmin kutinsa kuin Yleisradion upouudet ATK-laitteet. Timo Soinilla taas oli vuoden 2011 jytkyyn hyvä kenttätuntuma suoraan turuilta ja toreilta.

Mutta nuo olivat uusia läpimurtoja maassa, joka Yhdysvaltojen mittakaavassa olisi osavaltioksikin pieni. Laskennallisia korjauskertoimia rukataan aina menneisyyden kokemuksia vasten. Nyt mielipidemittaajat joutuvat häpeään riippumatta siitä, riittääkö Donald Trumpin vaalitulos presidenttimandaatin uusimiseen vai ei.

Mies ei tullut enää mistään puskista, vaan Valkoisesta talosta.

VAALEISSA PAINAVAT YLEENSÄ enemmän tulevaisuuteen kohdistuvat odotukset kuin menneet teot. Lupaus muutoksesta on usein opposition vahvin kortti, mutta toimiakseen siihen tulisi sisältyä vetoava visio. ”Change We Can Believe In”, kuten Barack Obama vakuutti vuonna 2008, rinnallaan varapresidenttiehdokas Joe Biden.

Tuon lupauksen lunastaminen jäi monen mielestä kahdeksassa vuodessa puolitiehen, kun sisäiset kuilut vain syvenivät eri leirien välillä. Biden yritti nyt tarjota toiveen eheytymisestä, johon rikkirepeytyneessä Yhdysvalloissa on pitkä matka kenen tahansa johdolla. Uskottavaa tulenkantajan auraa on hänen ympärilleen vaikea rakentaa.

Puhtaalta pöydältä ei pääse aloittamaan kumpikaan ehdokas, kumman huomaan valta ja valtakunnan avaimet sitten lopulta luovutetaankin. Tätä kirjoitettaessa tilanne on vielä auki. Pelot pitkittyvistä oikeuskäsittelyistä vaalin ratkaisijoina kummittelevat nyt pahemmin kuin vielä eilisen äänestyspäivän alla.

VAPAAT VAALIT ON DEMOKRATIAN juhla, jossa joka naisen ja miehen äänen pitäisi käyttää tasavertaista valtaa. Kovin ylevältä ei tänään dagen efter kuitenkaan tunnu, vaikka Yhdysvalloissa on äänestetty ahkerasti. Mobilisaation rinnalla tulisi kulkea kilpailijoiden – toisin ajattelijoiden – kunnioittaminen.

Bidenin selkeää voittoa ennustaneiden epäonnistumisen ohella Yhdysvaltain presidentinvaaleista 2020 on vaarassa jäädä valju maku hukatusta mahdollisuudesta, jonka myötä liberaali demokratia olisi poliittisena järjestelmänä viimein aloittanut nousunsa rämettymisen suosta.