DONALD TRUMPIN KUKISTUMINEN Yhdysvaltain presidentinvaaleissa heijastuu monella tapaa kansainväliseen politiikkaan, sekä suoraan että välillisesti. Ensimmäiset oireet ovat jo näkyvissä, myös Itämeren piirissä.

NATO-keskustelu on heräilemässä horroksesta, johon se Ruotsissa ja Suomessa vajosi Trumpin myötä. Jäsenyyden kannattajilla on ollut vaikea ajaa asiaansa, kun Yhdysvaltain arvaamaton presidentti tuntui tulevan paremmin toimeen venäläisen kollegansa kuin eurooppalaisten liittolaistensa kanssa.

”Amerikka ensin” kalskahti ikävästi niiden korvaan, jotka kokivat olevansa turvallisuuspolitiikan etulinjassa. Olisiko Yhdysvalloista hädän hetkellä täyttämään sitoumuksensa, kun se muillakin foorumeilla vetäytyi kansainvälisestä johtajuudesta?

Joe Bidenin odotetaan palauttavan USA:n uskottavuuden ja arvovallan. Sekin muistetaan, että hän kesällä 2016 vieraillessaan varapresidenttinä Tukholmassa lähetti Putinille terveisiä: NATOn kumppani Ruotsi on ”loukkaamatonta aluetta”. Muotoilu maistui melkeinpä turvatakuilta.

NATO-OPTIO ON OLLUT suomalainen erikoisuus, ellei kummajainen. Siinä varataan mahdollisuus hakea sotilasliiton jäsenyyttä, ilmeisenä oletuksena, että Suomi niin halutessaan myös hyväksytään sen jäseneksi.

Nyt Ruotsi on ottanut vastaavan askeleen, vaikka sosiaalidemokraatit harasivat hallituksesta käsin vastaan. NATO-mieliset porvaripuolueet saivat parlamentissa mukaansa optiorintamaan ruotsidemokraatit, jotka tosin kannattavat edelleen sotilaallista liittoutumattomuutta.

Suomesta katsoen on hiukan vaikea ymmärtää syntynyttä riitaa. Ruotsihan oli kylmän sodan aikana käytännössä NATOn ”salainen” liitännäisjäsen, eivätkä sen yhteistyösuhteet länteen ole sen jälkeenkään tainneet heiketä.

NEUVOSTOLIITON TAVOITTEITA Suomen suunnalla jarrutti ajatus siitä, että liika painostus johtaisi Ruotsin tiukemmin länsivaltojen sylin. Sama logiikka on sittemmin siirtynyt Pohjanlahden itäpuolelle: Kannattaneeko Venäjän ajaa omin toimin Suomi NATOn jäseneksi?

Hiski Haukkala onkin huomauttanut, että ”mahdollisuus hakea sotilasliiton jäsenyyttä on itsessään turvallisuuspoliittinen instrumentti, joka saattaa Suomen tapauksessa olla arvokkaampi, jos sen jättää käyttämättä” (Suuren pelin paluu, 2020).

Keskinäisriippuvuus Ruotsin kanssa ei kuitenkaan ole kadonnut, joten Suomen tulee seurata tarkkaan naapurinsa NATO-punnusten värähdyksiä. Mitään merkkejä ei ole siitä, että sosiaalidemokraatit olisivat siellä tarkistamassa linjaansa. Eivätkä porvaripuolueet lähde ajamaan sotilaallisen liittoutumisen kaltaista asiaa pelkästään ruotsidemokraattien tuen varassa.

 

Julkaistu Demokraatissa 2/28.1.2021