HALLITUKSEN PUOLIVÄLIRIIHI jatkuu tänään kahdeksatta päivää. Kyse ei ole teatterista, mutta on se silti melkoinen näytelmä, jossa vuorosanat käyvät aina vain kryptisemmiksi.

Poistuessaan eilen pitkän päivän päätteeksi Säätytalolta Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kuvasi tilannetta näin: ”Ei täällä kinastella siitä, mihin Suomi laittaa ja paljonko rahaa ensi vuonna tai seuraavana vuonna, vaan siitä, että onko meillä riittävän samanlainen näkymä siitä, mitä Suomen pitää tehdä, että pääsemme kiinni siihen jälleenrakennukseen, mikä meillä on koronan jälkeen edessä.”

Siinä meni pohja paljon viljellyiltä spekulaatioilta siitä, että hiertävin kiista koskisi vuoden 2023 budjetin menokehystä. Parin kolmensadan miljoonan riitahaarukka tuntuikin kovin pieneltä kysymykseltä verrattuna siihen ison kuvan ongelmaan, johon Saarikko oli toistuvasti viitannut.

JOS EI RAHA, NIIN MIKÄ sitten on Keskustaa ja sosiaalidemokraatteja keskeisesti jakava ero ”näkymässä” tai ”isossa kuvassa”? Toisin sanoen, mitä sellaista tyytymätön ja tuskastunut Keskusta vaatii, johon SDP (ja kenties muut hallituspuolueet) ei ole valmis myöntymään? Neuvotteluista tihkuneista vuodoista huolimatta tämä on paljolti arvailujen varassa.

”Kysymys ei ole nyt kymmenistä tai sadoista miljoonista euroista”, Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vahvisti tänään YLEn aamu-tv:ssä, vaan siitä, että miten Suomen taloutta viedään tästä eteenpäin. Holtiton velkaantuminen johtaa aika pian leikkauksiin ja veronkorotuksiin, ”ja sen takia Keskusta korostaa yhteiskunnallisia uudistuksia ja työnteon kannattavuutta kaikissa tilanteissa”.

”Mikä se asia on, mistä nyt pitäisi keskustella teidän kanssa?” toimittaja yritti tiukata jotain konkretiaa ympäripyöreään linjaukseen. Lohi jätti täsmentämättä, mutta toisti painokkaasti: ”Me haluamme edistää kaikkia niitä uudistuksia, joilla vältetään leikkaukset ja veronkorotukset, ja kysymys on myös lukujen lisäksi merkittävistä työllisyyttä parantavista yhteiskunnallisista uudistuksista, joita me olemme vaatineet.”

SELKOSUOMEKSI TULKITTUNA luulisin, että kyse on niin sanotuista ”kovista” työllisyystoimista, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkauksesta sekä/tai tason porrastamisesta. Vasemmistopuolueet painottavat ”pehmeämpiä” toimia, joissa panostetaan työvoimapalveluihin, koulutukseen ja palkkatukeen. Niitä ollaan valmiita rahoittamaan vaikka velkarahalla ja odottamaan tuloksia, siinä missä ”keppilinjalla” toivotaan nopeampia julkista taloutta vahvistavia vaikutuksia.

Kompromissin teko noista juoksuhaudoista käsin on sitä politiikan kuuluisaa mahdollisuuksien taidetta. Vaikka voihan olla, että Säätytalon pöydissä pyöritetään ihan muita papereita. Veronkorotukset sieltä taidettiin jo suurin piirtein siivota pois, samoin kuin viittaukset esimerkiksi koulutusleikkauksiin. Molemmat ovat tulenarkaa tavaraa, etenkin näin vaalien alla. Mutta mitä kaiken tämän väännön jälkeen jää jäljelle?