TOISEN MAAILMANSODAN vaihtuessa 1940-luvun jälkipuolella kylmäksi sodaksi Suomi kuului Neuvostoliiton turvallisuuspoliittiseen etupiiriin, jota konkreettisimmin kuvastivat Porkkalan sotilastukikohta ja YYA-sopimus. Mutta poliittisena järjestelmänä ja yhteiskuntana Suomi väisti sulamasta ”itään”.

Jatkosodan jälkeen Stalin taisi ajatella, että Suomi oli jo voittoisan Neuvostoliiton taskussa. Aika ja kansainvälinen kehitys tekivät kuitenkin hämmästyttävästi työtä hävinneen hyväksi. Suomalaisten sisäinen selkäranka kesti kommunismin haasteen, ja tilanteen kiristyessä Keski-Euroopassa Stalin päätti pohjoisessa tyytyä maksimin sijasta minimiin.

Suomi käytti sille avautuneen raon ja onnistui ankkuroitumaan Pohjolaan – ja sen myötä ”länteen”. J. K. Paasikiven punktilistalla Venäjä pysyi aina suomalaisille vieraana valta- ja kulttuuripiirinä, vaikka poliittisesti sinne tulikin vaalia hyviä suhteita.

USEIN SITEERATAAN pääministeri Urho Kekkosen maaliskuussa 1953 radioitua muistopuhetta, jossa tehtiin kunniaa kuolleen Stalinin paarien ääressä. ”Meillä suomalaisilla on se käsitys – ja monien tosiasioiden perusteella uskomme olevamme oikeassa – että generalissimus Stalin tunsi erityistä henkilökohtaista kiintymystä ja ystävyyttä Suomea kohtaan.”

Harvemmin muistutetaan, että Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf ja kuningatar Louise osoittivat edellisenä kesänä omaa suopeuttaan tekemällä virallisen valtiovierailun Helsinkiin. Kauppatorin ympäristö oli mustanaan suomalaisia ottamassa heitä hurraten vastaan, kuten YLEn Elävän arkiston uutisfilmistä voi katsoa.

Ruotsin pääministeri Tage Erlander oli ehtinyt vuosina 1947–1952 käydä Helsingissä peräti viidesti, sosiaalidemokraattien vieraana tosin, mutta useimmiten myös presidentti Paasikiven tavaten. Pohjoismainen yhteydenpito aateveljien kesken oli puoluetasolla ja ammattiyhdistysliikkeessä tiivistä, monipuolista ja jatkuvaa.

Näyttävä symbolinen huipentuma koettiin lokakuussa 1949, kun SDP:n 50-vuotisjuhliin osallistui neljä pohjoismaista pääministeriä: Erlanderin lisäksi Norjan Einar Gerhardsen ja Tanskan Hans Hedtoft sekä isännöivän puolueen K.-A. Fagerholm. Ja kuinka usein tavattiinkaan epävirallisemmissa merkeissä Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa…

Sodanjälkeisinä vuosina lujitettiin suomalaisessa yhteiskunnassa myös ne rakenteet, joita idänsuhteiden dominanssi ei kyennyt kylmän sodan vuosikymmeninä murtamaan.