ENSIMMÄISTEN ALUEVAALIEN äänestyspaikat ovat vasta avanneet ovensa, kun luen Helsingin Sanomista kolumnillisen huolta edustuksellisen demokratian toteutumisesta. ”Tilanteen korjaaminen edellyttää yhteiskunnallista palvelumuotoilua, jossa vaalit eivät näyttele pääosaa vaan äänestäjät”, päätoimittaja Kaius Niemi täräyttää.

Etsin kiinnostuksella, mitähän tuo voisi tarkoittaa käytännössä, mutta teksti tarjoaa kovin niukasti täsmennystä. Vaalijärjestelmää Niemi vaatii pikaisesti uudistettavaksi, eikä siihen riitä jo sovittu alue- ja kuntavaalien pitäminen jatkossa samaan aikaan. Tulkitsen viittauksen Ruotsiin ehdotukseksi, että myös eduskuntavaalit pitäisi sitoa samaan nippuun.

En ole aivan varma, avittaisiko tällainen valtakunnan- ja paikallispolitiikan tiukempi yhteen kietominen olennaisesti äänestäjän asemaa, vaikka kunta- ja aluevaalien äänestysprosenttia se saattaisi hiukan nostaakin. Tanskassa ja Norjassa on päädytty samaan malliin kuin Suomessa.

NIEMI KYSYY EDELLEEN: ”Löytyykö johtavilta poliitikoilta vaalien jälkeen energiaa uudistaa vaalijärjestelmää rohkeammin kuin mitä on nähty esimerkiksi puoluesihteereistä muodostetun parlamentaarisen vaalityöryhmän jäljiltä?”

Kovin suurta rohkeuden esimerkkiä ei päätoimittaja omilla esityksillään anna. Ruotsin demokratiapullasta kelpaa aina rusinaksi korkea 80 prosentin äänestysaktiivisuus, mutta sen vaalijärjestelmän pitkistä listoista ollaan Suomeen sopimattomina visusti hiljaa. Raikkaista esityksistä on pulaa.

Sitrasta niitä pitäisi löytyä. ”Hyvinvointialueiden demokratiaa ei pidä valaa vanhaan muottiin”, HeSa otsikoi muutama päivä aikaisemmin Jyrki Kataisen ja Veera Heinosen kirjoituksen vieraskynäpalstalla. Siinä haikaillaan asukkaiden parempaa osallistuttamista päätöksentekoon.

Sitran johtokaksikon mukaan ”demokratia ei voi tarkoittaa 2020-luvulla pelkkää lapun pudottamista uurnaan ja hallintoalamaisena toimista”. Maailmalta kuulemma on noukittavissa innostavia esimerkkejä kansalaisaloitteista ja erilaisista puntaroivista kansalaiskeskusteluista, -raadeista ja -paneeleista.

AKTIIVISET KANSALAISET ovat elävän demokratian edellytys. Lasken itseni sellaiseksi, mutta samalla luotan vahvasti edustuksellisen demokratian instituutioihin. Delegoin mielelläni monimutkaisten ja usein tylsien asioiden hoidon yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla eteenpäin.

En suinkaan vastusta demokratiaa täydentäviä ja uudistavia toimintamuotoja, mutta kaikkien ei tarvitse olla koko ajan kiinnostuneita kaikesta. Eikä yhteiskunnallista passiivisuuta ratkaista uusilla paneeleilla, joiden vaarana on sulautua kuulemismenettelyjen tapaisiksi rutiineiksi byrokraattiseen koneistoon.

Jokin ristiriita on siinäkin, että Niemen mukaan äänestäjiä juoksutetaan liian usein liian monissa vaaleissa, kun taas Katainen ja Heinonen vaativat asukkaille lisää muita toimintakeinoja kuin äänestäminen. Rohkenisiko joku joskus puolustamaan ihan perinteistä puoluetoimintaa toimivaa demokratiaa organisoivana avaimena?