VIIME SYKSYNÄ Ruotsin Maltillinen kokoomuspuolue sijoittui valtiopäivävaaleissa kolmanneksi alle 20 prosentin kannatuksella. Muodostetussa hallituksessa sillä on kuitenkin hallussaan paitsi pääministerin paikka myös muun muassa valtiovarainministerin, ulkoministerin, EU-ministerin ja puolustusministerin salkut.
Blokkipolitiikka tuottaa tällaisia kummajaisia. Oli sovittu etukäteen, että Jimmie Åkessonin johdolla ei ryhdytä hallitsemaan, vaikka Ruotsidemokraatit yltäisivät oikeiston suurimmaksi puolueeksi. Niin kuin sitten ylsivätkin.
Varsinaisesta vähemmistöhallituksesta on Ulf Kristerssonin ministerilistan yhteydessä kuitenkin onttoa puhua, sillä sen ohjelma nojaa Ruotsidemokraattien kanssa tehtyyn Tidön sopimukseen.
Sen valmistuttua pidettyyn tiedotustilaisuuteen tultiin tukipuolueen johtajan Åkessonin johdolla. Hänen mielestään Ruotsidemokraatit olivat käytännössä yksi hallituspuolueista, vaikka ministerinsalkut jaettiinkin kolmen muun oikeistopuolueen kesken.
SUOMEN POLIITTINEN perinne on erilainen, mutta eduskuntavaalien asetelmassa on tällä kertaa jotain saman tuntuista. Riikka Purraa on vaikea nähdä pääministerinä, vaikka Perussuomalaiset nousisivat maan suurimmaksi puolueeksi.
Alistuisiko EU-myönteisyydellään ylpeilevä Kokoomus esimerkiksi siihen, että Suomea edustaisi unionin huippukokouksissa EU-kriittisyydellään profiloituva pääministeri? Enpä usko puolueelta, joka on vaatinut kilpailijoitaan ”nöyrtymään” vaatimustensa edessä.
Oikeistohallituksen muodostamisen edellytykset ovat hiukan paradoksaalisesti paremmat, mikäli Kokoomus säilyttää kannatusmittauksissa tähän asti nauttimansa piikkipaikan. Siihen voisivat sekä Petteri Orpo että Riikka Purra mennä kasvojaan menettämättä.
Samoin Kristillisdemokraatit ja kenties jopa taipuisa RKP, vaikka onkin rajannut pois osallistumisen hallitukseen, joka harjoittaa perussuomalaista politiikkaa. Keskustan tahtotila taas riippuu siitä, onnistuuko se saamaan vaaleissa mitenkään siedettävän tuloksen.
RUOTSISSA Magdalena Andersson oli kansan selvä suosikki pääministeriksi, henkilökohtaisissa kannatusmittauksissa kaukana Kristerssonin edellä. Sosiaalidemokraatit yrittivätkin tehdä valtiopäivävaaleista pääministerivaalin, mutta aivan voittoon asti se ei riittänyt.
Lopputulos on ajanut ruotsalaiset jonkinasteiseen morkkikseen. Oikeistohallituksen tarpoessa monella rintamalla vastatuuleen suhteessa vaalilupauksiinsa sosiaalidemokraattien kannatus on ponkaissut mielipidemittauksissa 37 prosentin huippulukemiin.
Millä tuloksella sitten Sanna Marin voisi jatkaa pääministerinä, kun nykyinen hallituspohja on rajattu pois vaihtoehdoista? SDP:n olisi noustava ykköseksi ja sen jälkeen löydettävä kunniallinen kompromissi Kokoomuksen kanssa.
Vaalikamppailun kiihkeys viime viikkoina ei ole tehnyt sellaisen saavuttamisesta yhtään aikaisempaa helpompaa. Toistensa nöyryyttämiseen ei kummallakaan ole enää hallitusneuvotteluissa varaa.
RUOTSIN ESIMERKIN sijaan Marinin jatkon toiveet kiinnittyvät mieluummin Viroon, jossa pari viikkoa sitten suosittu pääministeri Kaja Kallas selvisi selväksi voittajaksi. Ukrainan sodalla oli siihen heijastumansa, ja siltä osin Marin on viljellyt kovin ”virolaishenkisiä” näkemyksiä.
Turvallisuuspolitiikasta ei kuitenkaan saada vedenjakajaa Suomen hallitusratkaisuun, ja onneksi niin. Viron poliittinen kulttuuri on myös kaukana suomalaisesta, ja Kallasin Reformipuolue edustaa maltillista oikeistoa.
Politiikan peliteoreettiset mallit tuntuvat Kokoomuksen laskeneesta kannatuksesta huolimatta yhä pelaavan Petteri Orpon pussiin, vaikka ovatkin aina arvaamattomia. Eduskunnan oikeistolainen tai porvariprofiili näyttäisi olevan joka tapauksessa vahvistumassa. Sen kanssa joutuisi myös demaripääministeri elämään.