HELSINGIN SANOMIEN pääkirjoitus kysyi tänään vihreistä, ”kuinka onnistuneita viime hallituksen salkkuvalinnat olivat”. Muistelen miettineeni samaa kysymystä tuoreeltaan keväällä tai kesällä 2019, kun Antti Rinteen hallitusta muodostettiin. Asia asettui silloin aika lailla toiseen kokonaiskuvaan kuin nyt karvaan vaalitappion jälkimainingeissa.

Neljä vuotta sitten vihreillä oli takanaan suuri vaalivoitto ja nousu 20 kansanedustajan puolueeksi. Tulevaisuusperspektiivissä tai -haaveissa näkyi vielä enemmän. Eroa suurimpiin puolueisiin ei ollut kannatuksessa kuin kuusi prosenttiyksikköä.

Elokuun 2019 mielipidemittauksissa ylittyi 15 prosentin raja ja puolue kolkutteli jo SDP:n ja Kokoomuksen kantoja. Mikä etteivät vihreät kisaisi jatkossa näiden kanssa vaikkapa pääministerin tehtävistä?

Pidin tuolloin vihreiden salkkuja kenties riskialttiina, mutta silti perusteltuina itsetuntoisen puolueen valintoina. Ulko- ja sisäministerin tehtävissä maailmaa parantava idealismi ja turvallisuuden raaka realismi leikkaavat toisensa. Siitä on selvittävä, jos todella haluaa pelata isoisten liigassa.

Sinne eivät vihreät päässeet, ainakaan tällä erää. Haavoja nuollaan ehkä pitkäänkin, luultavasti ympäristöasioihin liittyviä puolueen ydinkysymyksiä painottaen. Aika sitten näyttää, onko nyt valittava strategia oikea.