”ENEMMÄN MULLA on ruotsalaisia vastaan kuin kiinalaisia vastaan”, poliisi sanoo toiselle A. M. Ollikaisen dekkarissa Kontti, kun puheeksi tulee Saab-yhtiön myynti Kiinaan. Mistä moinen, kollega ihmettelee, mutta valmiina on vahva vastaus.

”Mats Sundin. Viimeinen minuutti. Eka lätkämatsi televisiosta, jonka muistan. Isä itki, minua pelotti.” Kansallinen painajainen Ruotsista nöyryyttämässä Suomen leijonia on painunut syvälle kollektiiviseen tajuntaan.

Tukholman Globenissa voitettu Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus tasasi tilejä, mutta henkinen ahdistus jäi. Tre Kronor -trauma vuodelta 1991 ehti toistua sekä jääkiekon kotikisoissa 2003 että olympiafinaalissa 2006.

Samaa sukua on se sadasosa, jonka Juha Mieto hävisi Thomas Wassbergille Lake Placidissa 1980. Antti Lindtman ei ollut silloin vielä syntynytkään, mutta samastui sujuvasti Mietaan tuntemuksiin, kun Sanna Marin löi hänet niukasti SDP:n pääministeriäänestyksessä 2019.

LEIJONIEN VIIME vuosien menestys on saanut voittamaan tottuneet ruotsalaiset ihmettelemään voimasuhteiden keikausta. Viime vuoden tupla, olympiakulta ja maailmanmestaruus, pani Aftonbladetin kaihoamaan menneitä aikoja: ”Muistatteko kun Suomi onnistui aina häviämään?”

Kyse ei ollut pelkästään jääkiekosta. Ruotsi joutui suurpolitiikassa sopeutumaan siihen, että Nato-prosessissa Suomi viitoitti tien. Kylmäpäinen pikkuveli kampesi epäröivän isoveljen mukaansa, mutta jätti tämän viime metreillä porstuan puolelle odottamaan.

Onneksi diplomatia valtioiden välillä on hoidettu sen verran hyvin, että tapahtunut tuskin jää hiertämään maiden suhteita samaan tapaan kuin avaus EU:n jäsenyyteen aikanaan. Kansalaisetkin ovat pääosin malttaneet olla ilkkumatta ja syyttelemättä toisiaan.

SUOMEN JA RUOTSIN sanotaan olevan lähempänä toisiaan kuin kertaakaan sitten yhteisen valtakunnan hajoamisen 1808–1809. Mutta mentaalinen muisti on pitkä ja aktualisoituu milloin mistäkin ärsykkeistä.

Euroviisujen finaali osoitti, että naapurirakkaudessa on yhä ryppynsä. Ruotsalaiset välttyivät uudelta nöyryytykseltä, kun kovin haastaja Käärijä jäi kakkoseksi. Kansallista tuohtumusta nostatti kuitenkin se, että suomalaisilta riviäänestäjiltä ei herunut heidän Loreenilleen pistettäkään.

Suomessa taas kiivailtiin, että väärin voitettu.

Ehkäpä tällaiset viisukisat ovat sopivan harmiton ukkosenjohdatin kanavoimaan negatiivisia tunteita. Vaan olisihan se ollut komeaa, jos uusi Ruotsi–Suomi (tai Suomi–Ruotsi) olisi keskinäisen nokittelun sijaan osannut riemuita yhdessä kaksoisvoitosta!

 

Julkaistu Demokraatissa 11/8.6.2023