ITALIAN HARRASTAJIA ja faneja riittää, ja dekkareiden lukijoita vielä enemmän, sekä meillä että muualla. Ei ihme, että nämä kohderyhmät risteytyvät maailman markkinoilla.

Anglosaksit osaavat homman. Donna Leon on tuutannut noin 30 vuodessa noin 30 dekkaria, joita löytyy aina kansainvälisten lentokenttien kirjakojuista. Ei pahaa sanaa sympaattisesta ja oikeamielisestä poliisikomisario Guido Brunettista, vaikka tartun mieluummin astetta rosoisempaan Aurelio Zeniin, joita Michael Dibdin ehti kirjoittaa kymmenkunta.

Sekä Leon että Dibdin taitavat italialaisen yhteiskunnan paikallisvärityksen, vaikka ovatkin ulkkareita. Italian omista tekijöistä vastaavan kaltaiseen maineeseen lienee yltänyt vain Andrea Camilleri. Sisiliassa rikoksia ratkovan Salvo Montalbanon tunnettuutta ovat levittäneet hänestä sovitetut suositut tv-sarjat.

Kilpailtu genre siis, johon Suomesta on uskaltautunut Vera Vala. Kokeeksi maistamani Italialaisen pelin (WSOY, 2022) perusteella hänen ei tarvitse joukossa hävetä, vaikka sankaritar Salla Kotkan uutta naisenergistä polvea edustavassa karaktäärissä on aikamme muodinmukaisuuksia, salaperäisistä traumataustoista lähtien.

Niiden aukeamista saattaa hyvinkin seurata kirja kerrallaan, kunhan saa luoduksi uskollisen lukijakunnan. Tuttuus kun tuntuu olevan tulvivan dekkariuotannon keskellä valttia.