KUN 1970-LUVUN alussa aloittelin opintietäni, kansakoulun opettaja kysyi, miten olin oppinut numerot ja vähän laskemaankin. Pelikorteista, vastasin siniset silmät pyöreinä. Vanhan koulukunnan kansankynttilä paheksui synnillistä kasvatusta äidilleni, jota tapaus kovasti huvitti.

Tapio Rautavaaran klassisessa kappaleessa korttipakka on sotilaalle ”Raamattu, alamakka ja rukouskirja”. Sotatuomarin edessä lueteltuun listaan olisi voinut lisätä, että kävi se myös yhteiskuntaopin alkeiden lähteestä.

Pentuna ihmetelin, miksi ruutuässässä oli muista korteista poiketen ylimääräinen pyöreä leima. Myöhemmin selvisi, että se oli merkkinä pelikorttipakasta maksetusta suostuntaverosta, jota oli peritty 1800-luvun puolivälin tienoilta alkaen.

Paljonkohan tällä aikansa haittaverolla kerättiin tilkettä valtion kassaan? Kansalaisten (moraalista) käyttäytymistä en usko sen suuresti ohjanneen.

SIINÄ MISSÄ suostumus on tämän päivän seksuaalipoliittisia avainsanoja, suostunta liittyy kansanedustuslaitoksen alkuperäiseen ydintehtävään. Mitä veroja ihmisiltä sopii kerätä ja kuinka paljon? Autoritaarisessa järjestelmässä ne voidaan määrätä ylhäältä alamaisilta kysymättä.

Suomen eduskunta on näinä päivinä siis perimmäisten kysymysten äärellä, kun se käsittelee hallituksen keksimiä sopeutustoimia. Keneltä otetaan ja millä tavoin, etuuksia karsimalla ja/tai verotusta kiristämällä?

Tavoitteet ja toimet voivat olla keskenään ristiriidassa. Alkoholin saatavuutta halutaan helpottaa, jotta kaupan rattaat pyörisivät. Siitä kertyy myös mukavasti verotuloja, joilla puolestaan voidaan hoitaa vähemmän mukavia alkoholin käytöstä juontuvia haittoja.

Veropolitiikalla on autettu hyvistä ympäristösyistä siirtymistä sähköautoihin, mikä toisaalta johtaa polttoaineista kerättävän veropotin pienenemiseen. Teslojen omistajien onkin syytä varautua maksutaakkansa kasvuun.

VEROPOLITIIKKAAN on monta suosittua johtotähteä. Yhden mukaan painopistettä tulee siirtää työn verottamisesta haittojen ja kulutuksen verottamiseen. Toinen tähdentää veropohjan laajuutta, jotta verokannat voisivat pysyä kohtuullisina ja mieluummin yhdenmukaisina.

Kaikki toivovat, että verotusta katsottaisiin kokonaisuutena, mutta siihen on eri suuntiin vetävien intressien keskellä vaikea päästä. Uudistuksissa ei nimittäin koskaan lähdetä puhtaalta pöydältä, ja ratkaisuja tehdään keskellä ajan vaatimuksia.

Pelikorttivero poistettiin Suomessa vuonna 1983. Saapa nähdä, mille kansanedustajat antavat tänä keväänä suostuntansa.

 

Julkaistu Demokraatissa 8/25.4.2024