EUROOPAN PARLAMENTTIVAALIEN osallistumisaktiivisuudelta ei paljon odotettu, ja vielä vähemmän saatiin. Äänestysprosentti säilyi jo ennestään vaatimattomalla tasolla, jopa laski kolme kymmenystä 42,4 prosenttiin.
Laskeskelin keväällä (ks. Pinnalla pysymisen taito. Ruotsinkielinen Suomi Euroopan parlamentin vaaliessa 1994–2024, www.magma.fi), kuinka hyvin eri puolueet ”pitivät äänestäjänsä” edellisissä eurovaaleissa verrattuna eduskuntavaaleihin. Vuonna 2019 kun noiden kahden välillä oli vain vaivaiset kuusi viikkoa, joiden aikana äänestysprosentti vajosi 30 prosenttiyksikköä.
Puolueet jakautuivat aika lailla kahteen kategoriaan. Seuraavassa on ensin saadut äänet eduskuntavaaleissa, sitten eurovaaleissa ja lopulta niiden välinen suhde prosenteissa:
RKP 139 640 – 115 962 – 83,0 %
(ilman Ahvenanmaata 106 962 – 76,6 %)
Vihr 354 194 – 292 892 – 82,7 %
KD 120 144 – 89 204 – 74,2 %
Kok 523 957 – 380 460 – 72,6 %
Kesk 423 920 – 247 477 – 58,4 %
Vas 251 808 – 126 063 – 50,1 %
SDP 546 471 – 267 603 – 49,0 %
PS 538 805 – 253 176 – 47,0 %
Luvut indikoivat lojaalisuutta puolueelle riippumatta siitä, mistä vaaleista on kyse, ja toisaalta välinpitämättömyyttä ylipäätään eurovaaleista. Paljon jäisi jatkossa riippumaan mobilisaation onnistumisesta ja sen myötä äänestysprosentista.
VUODEN 2024 ASETELMA ei ollut suoraan verrannollinen edelliseen jo senkään vuoksi, että eduskuntavaalien ja eurovaalien välillä ehti kulua 14 kuukautta. Sen aikana oli myös uuden hallituksen ja opposition välille muodostunut poikkeuksellisen repivä kuilu.
Mutta katsotaanpa lukuja samalla logiikalla kuin yllä. Äänestysprosenttihan putosi edelliskerran tapaan 30 prosenttiyksikköä.
Vas 218 430 – 316 859 – 145,1 %
Vihr 217 795 – 206 332 – 94,7 %
RKP 133 518 – 112 245 – 84,1 %
(ilman Ahvenanmaata 103 060 – 77,2 %)
Kok 644 555 – 453 636 – 70,4 %
KD 130 694 – 85 067 – 65,1 %
Kesk 349 640 – 215 165 – 61,5 %
SDP 617 552 – 272 034 – 44,1 %
PS 620 981 – 139 160 – 22,4 %
Ne, joilla olisi ollut eniten voitettavaa, joutuivat pettymään pahiten. Perussuomalaisilla meni hallitusasemasta käsin eurovaalit täysin penkin alle, eikä SDP johtavana oppositiopuolueena onnistunut realisoimaan mielipidemittausten osoittamaa kannatustaan.
Jos Vasemmistoliitossa manattiin kirosanoja kaihtamatta eduskuntavaalien 2023 jälkeen, että Sanna Marin ja sosiaalidemokraatit veivät viekkaudella ja vääryydellä ”heidän äänensä”, niin nyt tuli maksetuksi potut pottuina.
Li Anderssonin menestys oli mittakaavaltaan poikkeuksellista tähtikulttia, jota on kyllä esiintynyt Suomen henkilövetoisessa poliittisessa järjestelmässä. Sen varjossa myös vihreät onnistuivat lopulta hyvin, vaikka heidän on katsottu jakavan Vasemmistoliiton kanssa samaa äänestäjäkuntaa.
VAALIEN YKKÖSSIJAN pitäneen Kokoomuksen kohdalla jää miettimään, kuinka paljosta sen on kiittäminen Mika Aaltolan lähes sadantuhannen äänen pottia. Vielä talven presidentinvaaleissa Aaltolan tärkein meriitti tuntui olevan se, että hän ei ollut minkään puolueen ehdokas.
Toki Kokoomuksen ehdokaslista oli muutoinkin vahva. Mutta esimerkiksi Kristillisdemokraattien listalla Aaltola olisi varmasti tuonut sen puolueen kaipaaman meppipaikan, jonka tavoittelemisessa ei vaaliliitosta Liike Nytin kanssa ollut apua.
Kannunvalanta RKP:n putoamisesta Brysselin parlamentista nousi vaalien alla melkeinpä vaaliviihteen kärkiteemaksi. Menestyksekäs lopputulos ei tullut yllätyksenä niille, jotka noteerasivat ajatuspaja Magman (yhdessä Svenska Ylen kanssa) teettämän mielipidemittauksen Suomen ruotsinkielisten äänestysaikeista.
Kaikista hallitusyhteistyön ja puolueen sisäisistäkin vaikeuksista huolimatta RKP vain lujitti kannattajakuntansa lojaalisuutta, joka näkyi myös toteutuneessa äänestyskäyttäytymisessä. Viiden vuoden päästä voimme eurovaaleissa jälleen jännätä, kestääkö RKP:n paradoksaalinen menestysresepti, joka nojaa suomenkielisten matalaan äänestysprosenttiin.