ELETTIINPÄ ENNEN sellaistakin musiikkimurrosta, jolloin Miles Davis buukattiin Yhdysvaltain rokkiareenoille – lämppärinä, normaalista keikkataksastaan roimasti tinkien. Etsittiin uutta nuorta yleisöä, ajan hermolla.

Kuten maaliskuussa 1970 New Yorkin Fillmore Eastissa. Neil Youngin arkistoista julkaistu tallenne todistaa, että mies oli Crazy Horsen kanssa huippuvedossa. Kansiteksteihin liitetyn aikalaisarvion mukaan Milesilla ei mennyt yhtä hyvin.

”For all intents and purposes, jazz has been a dormant, if not dead issue for the last couple of years.” Eikä Milesin sähköisestä kvintetistä näyttänyt olevan sen elvyttäjäksi. Atonaalista tylsää jumputusta, jota yleisökin väisti aulan puolelle.

KUULIJOILLA EI OLLUT valmiutta ottaa vastaan, mitä Milesilla oli tarjota, eikä tämä puolestaan alistunut musiikissaan kompromisseihin. Bitches Brewn noitaliemi oli jo keitetty ja äänitetty, mutta jakeluun se pantiin vasta seuraavassa kuussa.

Levystä tuli Milesin nopeiten myynyt kaupallinen menestys, eivätkä ostajat olleet perinnejazzin puristeja.

Äänite Fillmore Eastin keikasta levisi bootlegeina, kunnes se julkaistiin virallisesti nimellä It’s About That Time (2001). Oli aikakin.

Keskeinen hetki sähköjazzin synnystä siinä missä Milesin muut vuoden 1970 livetaltioinnit: huhtikuussa Fillmore West (Black Beauty, 1973) ja kesäkuussa uudelleen Fillmore East (At Fillmore, 1970) – tällä kertaa Laura Nyron lämppärinä.