Syntipukeille on käyttöä

”SUOMALAINEN maahanmuuttokeskustelu otti alkusyksyn aikana edistysaskeleita, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.”

Näin kuuluu ingressi MTV:n nettisivulla (2.10.) julkaistussa artikkelissa, joka pohtii Perussuomalaisten kannatuksen 2,1 prosenttiyksikön nousua Yleisradion tuoreimmassa kannatusmittauksessa.

Siis ”edistysaskeleita”.

Kannatusnousun selitykseksi löytyy Perussuomalaisten informaatio-offensiivi, jonka huipentumaksi nimetään Teemu Keskisarjan esiintyminen Ylen A-studiossa elokuun lopussa.

Siis ”informaatio”, vaikka Keskisarja reputti median tilaamat faktantarkistukset (IS 28.8. & HS 30.8.). Perussuomalaisten mielestä faktat oli tietysti väärin tarkistettu.

AHTIAISEN mukaan Keskisarjan puheet eivät sinällään kohottaneet suomalaisen maahanmuuttokeskustelun tasoa, vaan niiden herättämä journalismi. Uutisoitiin tilastojen perusteella, kuinka noin puolet somaliaa ja arabiaa äidinkielenään puhuvista saa toimeentuloktukea.

Eittämättä pöyristyttäviä lukuja. Mieleeni tuli kuitenkin Neuvostoliitto, joka käytti kasvustaan aina prosentteja pyrkiessään todistamaan, kuinka se oli väistämättä ohittamassa Yhdysvallat ja kapitalistisen lännen.

KESKISARJA väitti A-studiossa, että käynnissä on ”etuusperäinen ja sosiaaliperäinen maahanmuutto”. Toisaalta hän suhtautui inhimillisen myönteisesti ukrainalaisiin, jotka ”ovat veljiämme ja sisariamme, sivistyneitä ihmisiä, jotka todellakin puolustavat Eurooppaa” – ”luontojaan ahkera kansa”.

Tilastokeskuksen mukaan ukrainalaisia saapui Suomeen vuonna 2023 noin 20 000 ja vuonna 2024 noin 13 500. Eli aika suuri osa siitä ”väestönvaihdosta”, jota Keskisarja televisiossa kovasti kauhisteli.

Oikeasti häntä taitavat jurppia ”heikkolaatuiset” pohjoisafrikkalaiset ja lähi-itäläiset. Mutta paljonko heitä on ollut parina viime vuonna, kun aika suuri osa Suomeen muuttaneista on tullut Ukrainan ohella kauempaa Aasiasta – ja töihin.

POPULISTISIIN tulkintoihinsa perussuomalaiset toki laskevat kaikki – myös Euroopasta ja Amerikasta – muualta tulleet, jotta luvut tuntuvat ”kantasuomalaisten” munaskuissa mahdollisimman uhkaavilta.

Päätoimittajan mielestä ”tilastofaktat” antoivat keskusteluun uutta sytykettä. Näin tuli taas todistetuksi suomalaisen sosiaaliturvan viheliäiset ominaisuudet: ”se passivoi ja on usein vastikkeeton. Toisin sanoen tukia on mahdollista saada liian helposti, tekemättä mitään yhteisen hyvän eteen.”

Argumentti hyppäsi sulavasti maahanmuuttajien ”nauttimasta” viimesijaisesta sosiaalietuudesta toimeentulotuesta yleiselle tasolle, joka liippaa jo läheltä takavuosien keskusteluja sosiaalipummeista, kansallisuuteen katsomatta.

MUTTA SEHÄN ei ollut tarkoitus, vaan pääsy ”peruskysymysten äärelle”. Se ei tarkoita kasvavaa lapsiperheköyhyyttä tai Euroopan huippua hipovaa työttömyyttä.

Eli ”miten on mahdollista, että niin sanottuun kotouttamiseen uhrataan joka vuosi satoja ja taas satoja miljoonia euroja, ja silti lopputuloksena näyttäisi olevan kasvava sosiaalietuuksien varassa elävä alaluokka?”

Ahtiaisen mielestä kansalaiset ”saivat annoksen merkityksellistä tietoa siitä, millaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia seurauksia tähänastisella maahanmuuttopolitiikalla on ollut”.

Kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa ajava Riikka Purra tuskin olisi osannut muotoilla sanomaansa paremmin. Mutta ulottuisiko se myös ukrainalaisiin, humanistin lähimmäisenrakkauden nimissä esiintyvä Teemu Keskisarja?