SALAJUONI AMERIKKAA vastaan oli Philip Rothin viimeinen ”suuri” romaani. Se on taitavasti rakennettu kuvaus siitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtui, kun se ei liittynytkään toiseen maailmansotaan Euroopan demokratioiden rinnalle.

Isolationistinen ajattelutapa America First pääsi niskan päälle ja sen myötä myös fasismi Yhdysvaltain sisällä. Roth kertoo oman perheensä kautta, kuinka poliittisen johdon siunaama antisemitismi levisi arkipäivään ja repi rikki amerikkalaisuuden idean.

Rothin fanina luin kirjan tuoreeltaan vuonna 2004. Pidin sitä toki hienona suorituksena, mutta en ollut varauksettoman innostunut. Muotiin oli tullut jos jonkinlaista ”jossitteluhistoriaa”, joiden intellektuaalinen anti oli jäänyt mielestäni vähäiseksi.

ROTHIN SUOSITTUA romaania koetettiin lukea myös ajankohtaiskritiikkinä 9-11:n jälkeisestä Amerikasta. Tekijä itse kiisti tällaiset motiivit. Presidentti George W. Bushin hallinnosta ei tarvinnut tykätä, mutta sen rinnastaminen fasismiin tuntui aika lailla paksulta.

Nyt ovat tunnelmat toiset. Talviflunssan kourissa tulin katsoneeksi HBO:n laadukkaan minisarjan Salajuonesta viiden vuoden takaa. Kokemus meni poikkeuksellisesti ihon alle aivan toisella tapaa kuin kirja parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Jokapäiväiset uutiset ovat todistaneet America Firstin voittoa, eikä Euroopan parane laskea mitään atlanttisen yhteyden varaan. Yhdysvaltain sisäinen koheesio on rapautunut keskenään vihamielisiksi leirikulttuureiksi, eikä sen instituutioiden tai oikeusvaltion kestävyyteen voi luottaa.

YKSI SALAJUONEN traagisimmista hahmoista on rabbi Lionel Bengelsdorf, jota tv-sarjassa esittää erinomainen John Turturro. Hän puolustaa juutalaisyhteisönsä nimissä viimeiseen asti fasistisoivan hallinnon hyviä pyrkimyksiä, vaikka kaikki ympärillä tapahtuva tuntuu todistavan toista.

Ei opportunistisista syistä, vaan naiivia vakaumustaan. Ja siitä harhasta on vaikea herätä.

Donald Trumpin luona on rampannut länsimaista valtiomiestä ja joku nainenkin kiittämässä Yhdysvaltain presidenttiä ”johtajuudesta” milloin missäkin asiassa. Kaipa näitä kumarruksia voi perustella jollain doktriinilla arvopohjaisesta relativismista.

Samanaikaisesti me liberaalin demokratian kasvatit haukomme henkeä, kuinka olemme joutuneet keskelle vaihtoehtoista historiaa.

Julkaistu Demokraatti 1/29.1.2026