Kuten hyvin tiedetään, vuosi on politiikassa pitkä aika. Monta kohua ja käännettä ehtii vielä tulla ja mennä, kannatusluvut nousta ja laskea, ennen kuin kansalaiset pääsevät piirtämään vaalilippuihin ratkaisevat äänestyspäätöksensä.  

Samanaikaisesti puolueissa hiekka valuu vaaleihin valmistautumisen tiimalaseissa jo kovaa vauhtia. Ohjelmat, strategiat, rahoitus ja koneisto on saatava valmiiksi kampanjointia varten. Ja ennen muuta: vetävä ehdokasasettelu. 

TIUHAAN TOISTUVIA puolueiden kannatusmittauksia kommentoidessani olen tavannut sanoa, että RKP:lle kolmosella alkava luku näyttää aina rumalta. Toisaalta kymmenyksien heitot korostuvat pienten puolueiden kohdalla kohtuuttomasti, kun muutokset useimmiten mahtuvat gallupien virhemarginaaleihin.

Taloustutkimuksen Yleisradiolle tekemä tammikuun alun (8.1.) mittaus näytti RKP:n osalta ei vain rumalta vaan suorastaan roisilta: 3,2 prosentin kannatus, kun eduskuntavaaleissa 2023 puolue sai sentään 4,3 prosenttia annetuista äänistä. Siis peräti neljänneksen pudotus ja vaalikauden heikoin noteeraus, mittaushistorian pohjakosketuksia.

Kansanedustajien määrällä tarkasteltuna RKP on kannatusprosenttejaan painavampi puolue. Sen äänet keskittyvät neljään vaalipiiriin, jonka lisäksi Ahvenanmaan edustaja tapaa liittyä ruotsalaiseen eduskuntaryhmään.

RKP:n ryhmä on ollut vuodesta 2007 lähtien kooltaan kymmenen edustajaa, kun esimerkiksi kristillisdemokraatit sai viime vaaleissa samalla kannatuksella (4,2 %) vain viisi kansanedustajaa. Mutta miltä näyttävät RKP:n mahdollisuudet vaalipiireittäin tarkasteltuna nyt, kun seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa runsas vuosi.

Uusimaa

UUSIMAA ON SUOMEN suurin vaalipiiri, josta valittiin viimeksi peräti 37 kansanedustajaa. Se on myös ainoa, jossa RKP:llä voisi aikaisemman menestyksen valossa olla potentiaalisia mahdollisuuksia lisäpaikan voittamiseen. Viimeisiä mandaatteja jaettaessa eivät erot vertauslukujen välillä ole suuren suuria.

Vuoden 2015 vaaleissa RKP ylsi Uudellamaalla neljään kansanedustajaan. Carl Haglundin tuolloinen jättipotti (21 468 ääntä) siivitti puolueen vaalipiirissä yli 10 prosentin kannatukseen, jonka turvin muuan Anders Adlercreutz sai vaalipiirin viimeisen mandaatin.

Sen paikan RKP menetti neljä vuotta myöhemmin. Mikaela Nylander jäi ensimmäisenä rannalle, vaikka Uudenmaan eduskuntakiintiö oli kasvanut yhdellä. Vuoden 2023 vaaleissa vaalipiiriin tuli jälleen yksi mandaatti lisää, mutta neljäs paikka karkasi puolueelta entistä kauemmaksi.

Ennusmerkit eivät siten ole erityisen hyvät, vaikka Adlercreutz venyisi ensi keväänä vuorostaan puolueen puheenjohtajana Haglundin kaltaiseen ilmiöön.

TALOUSTUTKIMUKSEN Tuomo Turja on pannut merkille, että erityisesti uusmaalaiset ja naiset näyttäisivät mielipidemittauksissa hylkäävän RKP:n, kun sen kanssa samassa hallituksessa istuvat perussuomalaiset aiheuttavat rasismikohuja.

Tulkinta ei yllätä. Magman mielipidetutkimuksessa vuoden 2023 eduskuntavaalien alla vain 8 prosenttia ruotsinkielisistä naisista halusi perussuomalaiset seuraavaan hallitukseen. Kriittisyys oikeistokonservatiivista hallituspohjaa kohtaan on ollut etelässä suurempaa kuin Pohjanmaalla.

Hufvudstadsbladet heräsi RKP:n tammikuisista ”katastrofilukemista” tekemään juttusarjaa puolueesta erityisesti naisten näkökulmasta. Olihan eduskuntaryhmässä enää kaksi naista sen jälkeen, kun Anna-Maja Henriksson oli siirtynyt vuonna 2024 mepiksi Euroopan parlamenttiin.

Myös Uudenmaan kaikki kolme RKP:n kansanedustajaa ovat miehiä. Miesehdokkaat keräsivät viime eduskuntavaaleissa 63 prosenttia puolueen vaalipiirissä saamista äänistä. Vuonna 2019 vastaava osuus oli 57 prosenttia ja vuonna 2015 peräti 71 prosenttia.

TASA-ARVO-ONGELMA näyttää ilmeiseltä, mutta sitä ehdollistaa aika tavalla laajan vaalipiirin alueelliset ja paikalliset näkökohdat. Ketkä nousevat kärkiehdokkaiksi Itä- ja Länsi-Uudellamaalla tai Espoossa, kuka onnistuu vetoamaan yleisehdokkaana kautta koko vaalipiirin?

RKP:lle on haaste voittaa naiskannattajien kriittisyys, mutta mitään rakenteellista estettä sille ei Uudellamaalla ole. Puolueen saamat äänet jakautuivat vaalipiirissä vuosina 2003 ja 2007 jokseenkin tasan mies- ja naisehdokkaiden kesken, ja vuonna 2011 naiset saivat jopa 59 prosenttia koko potista.

Istuvilla kansanedustajilla on vaaleissa etulyöntiasema, mutta vahva mobilisaatio vetävän ehdokkaan taakse voi murtaa sen rintaman. Oikein pelattuna tavoite naisedustajan saamisesta Uudeltamaalta läpi voisi palvella motiivina, jolla RKP lyö Tuomo Turjan edellä maalaaman uhkan.

Puolueen sisällä tällainen kilvoittelu kasvattaa väistämättä jäsentenvälisiä jännitteitä, mutta niitä ei Suomen henkilöpainotteisessa vaalijärjestelmässä voi väistää.

Helsinki

HELSINGISSÄ RKP ON mennyt kolmiin edellisiin eduskuntavaaleihin kahden kärjellä, jossa on otettu mittaa niin sukupuolten kuin eri poliittisten siipien välillä. Eva Biaudet on voittanut joka kerta Marcus Rantalan, mutta kutistuvalla marginaalilla (2015 +1 678, 2019 +724, 2023 +315).

Tätä ennen vuonna 2011 Astrid Thors voitti äärimmäisen niukasti itsensä Jörn Donnerin (+129), kuten myös Biaudet aikaisemmin (2003 +2 745). Helsingistä on viimeksi valittu RKP:n listalta mies eduskuntaan vuonna 1999, jolloin puolue sai sitoutumattoman Klaus Bremerin avulla kaksi paikkaa.

Naisten kaupunki siis. Helsingissä naisehdokkaat ovat tuoneet 2000-luvun eduskuntavaaleissa 54–67 prosenttia RKP:n äänistä. Puolueen kokonaiskannatus on kuitenkin ollut pääkaupungissa laskussa, viime vaaleissa enää 5,1 prosenttia, kun se vuonna 2003 oli vielä 7,0 prosenttia.

VOIKO RKP MENTTÄÄ ainokaisen kansanedustajapaikkansa Helsingissä? Se merkitsisi melkoista romahdusta, sillä läpimenoon on tarvittu noin 3,8 prosenttia vaalipiirissä annetuista äänistä. Viime kerralla puolueella oli siihen puskuria turvallisen tuntuisesti noin 5 000 ääntä.

RKP:n kannattajia pidetään paitsi ahkerina myös lojaaleina äänestäjinä, mutta varmaan menestykseen ei ole varaa tuudittautua. Kuntavaaleissa 2025 puolue kärsi Helsingissä roiman tappion: kannatuksesta suli prosenteissa viidennes ja ääniä kertyi yli 4 000 vähemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin.

Eva Biaudet ei ollut enää ehdolla. Hänen jättämäänsä aukkoa ei kyetty täyttämään, vaikka uudet kärkinaiset kasvattivatkin äänisaalistaan edellisestä kerrasta (Nora Grotenfelt 1 090 -> 1 724 ääntä, Silja Borgarsdóttir Sandelin 1 254 -> 1 695).

KANNATUKSEN PUTOAMINEN 5,2 prosenttiin ennakoi vaikeuksia siinäkin valossa, että Helsingissä RKP on pääsääntöisesti jäänyt eduskuntavaaleissa selvästi alle kuntavaaleissa saavuttamansa tuloksen.

Paljon riippuu ehdokasasettelusta. Lähtevätkö Biaudet ja Rantala vielä kisaan, ja kuinka inspiroivalta heidän neljäs yhteenottonsa ylipäätään näyttäytyisi äänestäjille. Nuoremmat polvet saattavat tähytä jo tuoreempia vaihtoehtoja, yli puoluerajojen.

Kuntavaalit osoittivat Helsingissä harvinaisen suurta siirtymää vasemmalle, jossa naisäänestäjillä lienee ollut melkoinen rooli. Näillä näkymin RKP:n asema oikeistokonservatiivisessa hallituksessa ei ainakaan helpota pääkaupungissa puolueen lähtökohtia tuleviin eduskuntavaaleihin.

Varsinais-Suomi

RKP:LLÄ ON OLLUT 1970-luvun alkupuolelta lähtien Varsinais-Suomen (ent. Turun läänin eteläisestä) vaalipiiristä yksi kansanedustajapaikka. Se on usein varmistettu äänten keskittämisellä onnistuneessa vaaliliitossa, mutta vuoden 2019 eduskuntavaaleihin ei löytynyt enää sopivaa kumppania. Oli pärjättävä omalla listalla.

Ruotsalaisten omatkin äänet olisivat vuonna 2015 riittäneet yhteen mandaattiin, mutta vain niukin naukin. Vaara sen menettämisestä oli perusteltu varsinkin, kun RKP:n äänimagneetti vaalipiirissä Stefan Wallin ei enää asettunut ehdolle.

PUOLUE SELVISI koettelemuksesta kuiville reilun parin tuhannen äänen puskurilla. Paljosta oli kiittäminen naisehdokkaita, jotka toivat peräti 75 prosenttia RKP:n saamista äänistä. Heidän tasaväkinen kilpa listan kärkipaikasta oli omiaan aktivoimaan kannattajakuntaa.

Voiton korjasi Sandra Bergqvist, joka onnistui myös uusimaan paikkansa neljä vuotta myöhemmin. Sijoitus oli kuitenkin pudonnut vaalipiirin toiseksi viimeiseksi läpimenijäksi. RKP:n ääniosuus putosi alle 5 prosenttiin, ja mandaatti säilyi noin tuhannen äänen erolla.

Naisehdokkaat saivat vuonna 2023 edelleen kaksi kolmasosaa RKP:n äänipotista Varsinais-Suomessa. Tästäkin näkökulmasta naisäänestäjien pako olisi puolueen tulokselle myrkkyä.

VIIME EDUSKUNTAVAALEISSA 86 prosenttia RKP:n Varsinais-Suomen äänistä tuli Turusta, Paraisilta ja Kemiönsaaresta. Kuntavaaleissa 2025 puolue piti kannatuksensa Paraisilla, mutta Turussa tuli takkiin –0,5 ja Kemiönsaaressa peräti –5,3 prosenttiyksikköä.

Ilman pelastavaa vaaliliittoa RKP:n on saatava potentiaaliset kannattajansa liikkeelle uhkakuvalla, jossa vaara edustajapaikan menettämisestä on todellinen. Puolueella on tästä menestyksekästä kokemusta, muun muassa toistuvasti Euroopan parlamentin vaaleista.

Vuoden 2024 eurovaaleissakin RKP selvisi Varsinais-Suomessa siedettävällä –0,7 prosenttiyksikön tappiolla, vaikka megamenestyjä Vasemmistoliiton Li Andersson oli ruotsinkielinen ehdokas ja vieläpä samasta vaalipiiristä.

Vaasan vaalipiiri

EUROVAALIT OSOITTIVAT, kuinka tärkeä tekijä poliittisen areenan voittaminen tai sen menettämisen vaara on RKP:n kannattajille. Oikeistokonservatiiviseen hallitukseen osallistumisen kriitikot eivät rankaisseet puoluetta, vaan paikka Brysselin parlamenttiin varmistui jopa edellistä kertaa leveämmällä marginaalilla.

Sukupuoli on tämän rinnalla toissijainen kriteeri. Naisehdokkaat keräsivät 76 prosenttia RKP:n äänipotista. Pohjanmaan rannikolla ei ollut vaikeuksia äänestää Anna-Maja Henrikssonia Vaasan vaalipiirin ylivoimaiseksi äänikuningattareksi.

Sitä Henriksson on ollut kolmissa eduskuntavaaleissakin, mutta niissä vaikuttaa toisenlainen, Uudenmaan tapaan alueellisuutta painottava dynamiikka. Ja tuloskin näyttää yhtä maskuliiniselta. RKP:n kaikki neljä kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä ovat tällä hetkellä miehiä.

POHJANMAA POIKKEAA profiililtaan olennaisesti RKP:n muista vaalipiireistä. Miesehdokkaat ovat 2000-luvulla tuoneet siellä 57–67 prosenttia puolueen eduskuntavaaleissa saamista äänistä, vaikka Henrikssonin ohella myös Ulla-Maj Wideroos pärjäsi vaalipiirissä aikanansa hyvin.

Keväällä 2027 ei heistä ole ehdokkaana kumpikaan. Ja vaikka vahva naisehdokas löytyisikin puolueen listalle, neljännen edustajapaikan turvaaminen voi osoittautua ylivoimaiseksi tehtäväksi. Viimeksi vaalipiirin viimeinen mandaatti ratkesi RKP:lle mitättömän pienellä, mutta niin ratkaisevalla erolla ensimmäiseen rannalle jääneeseen kilpailijaan.

Jos muissa vaalipiireissä RKP:n menestymisen mahdollisuuksia varjostavat liberaalit naisäänestäjät, Pohjanmaalla tappion uhka tulee oikealta. Niin sanotulla raamattuvyöhykkeellä kristillisdemokraatit kasvattivat viime vuoden kunta- ja aluevaaleissa reippaasti suhteellista kannatustaan. Samalla RKP:n menetti yksinkertaisen enemmistönsä Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustossa.

RKP:lle riittänee hallituksessa käyttöä

LIBERAALEILLA KESKIKENTÄN puolueilla ei ole viime vuosina mennyt Euroopan politiikassa erityisen hyvin. Saksan vapaat demokraatit jäivät viime vuoden liittopäivävaaleissa alle äänikynnyksen ja putosivat kokonaan parlamentista.

Ruotsin liberaaleja uhkaa tulevana syksynä sama kohtalo. Puolueen kannatus on laahannut jo pitkään parin prosentin pinnassa, pahimmillaan 1,4 prosentin katastrofilukemassa. Äänestäjät näyttävät vieroksuvan sen roolia ruotsidemokraattien tukemassa oikeistoblokissa.

Päällepäin RKP:llä on vastaavanlainen asema Suomen poliittisella kentällä. Kielipuolue kerää kuitenkin suojiinsa paljon laajemman kirjon mielipidevirtauksia, konservatiiveista ja talousliberaaleista vasemman siiven sosiaaliliberaaleihin.

TAMMIKUUN ALUN säikähdyksen jälkeen RKP:ssä voitiin hiukan huokaista, kun Verianin tekemä HS-gallup (21.1.) antoi sille jälleen tutun tuntuisesti 4,0 prosentin ja Ylen tuore mittaus (5.2.) 3,8 prosentin kannatuksen.

Valtakunnalliset lukemat virhemarginaaleineen eivät kuitenkaan avaa erityisen hyvin puolueen vaalinäkymiä. RKP:n menestys punnitaan taistelussa neljän vaalipiirin viimeisistä mandaateista.

Lähtökohdat ovat ehkä vaikeammat kuin pitkään aikaan, mutta eivät ne ennenkään ole olleet helpot. Tulevissa hallituskaavailuissa puolueen parlamentaariselle voimalle lienee käyttöä, vaikka se vaaleissa menettäisikin jonkun paikan.

Takiaispuolueista aikanaan puhunut Timo Soini tosin ehti jo todeta ikään kuin suuruuden aikansa muistona, että RKP olisi taas tarpeeton kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten muodostamassa hallituspohjassa. Sen rakentamisen avaimet vain ovat nyt muiden käsissä.

Mikko Majander on Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti, joka työskentelee tutkijana ajatuspaja Magmassa.