AJATUSPAJA MAGMA julkaisi eilen raportin Suomen ruotsinkielisestä teatterikentästä. Kiasmassa järjestetyssä tilaisuudessa oli sali täynnä kiinnostunutta väkeä ja striimauksen päässä lisää.

Keskustelulle ja ideoille on selvästi tarvetta, kun kulttuurin monet sektorit kokevat joutuneensa jatkuvasti ahtaalle. Pandemiasta (viimeistään) alkanut paine ei ole helpottanut sotien ja leikkausten puristuksessa.

Tukholman kaupunginteatterin johtaja Maria Sid osallistui julkistamiseen kommentaattorina ja otti yleisönsä valovoimaisella tyylillään. Sergelin torin laidalla naapurissa sijaitseva Kulttuuritalo kuulostaa paikalta, jossa synergia synnyttää pöhinää, kun kulttuurit ja monet genret kohtaavat avoimessa tilassa kaupungin keskustassa.

AI KÄVIKÖ HIUKAN kateeksi… Toisaalta Dagens Nyheter julkaisi pari päivää sitten Sidin debattikirjoituksen, jonka yhteyteen oli liitetty kuva saunabändi KAJ:sta täydessä vauhdissa ja tekstillä: ”Kanske borde svenskar lära mer av finländare.”

Sid nostaa esiin Suomen korkeaa kriisivalmiutta viittaamalla muun muassa kulttuurin puolustuskurssiin: ”nu sitter näringslivet, försvarsmakten och kulturen i bastun tillsammans för att diskutera läge och riktning. Organiserat.”

Hyvä niin, ja toivottavasti myös hyödyllistä. Mutta vaivaamaan jää tämä kulttuurin merkityksen hakeminen ikään kuin (alisteisena) osana kokonaismaanpuolustusta, sitä muodikasta resilienssiä.

MARIA SIDIN MUKAAN suomalaisessa yhteiskunnassa on itsestään selvää, että vahva puolustuskyky perustuu tekijöille, jotka yhdistävät meitä. ”Helt centrala byggstenar i den försvarsmuren är den fria kulturen och folkets bildning. En självklar åsikt att samlas kring, oavsett politisk ideologi.”

Tarjoutuuko tässä ruotsalaisille liian ruusuinen kuva Suomen tilanteesta? Vai miksi tuntuu siltä, että sotavoimat saavat läpi suurin piirtein kaiken mitä kehtaavat pyytää, siinä missä kulttuuriväki joutuu kerjäämään vähätkin murusensa?