EN OLE KÄYNYT Korsikalla, muutoin kuin W. G. Sebaldin sivuilla (Oili Suomisen suomentamana Merkintöjä Korsikasta, Tammi 2016). Eikä niitä sivuja monta ole, muutama kymmen, neljä Keltaisen kirjaston arvoista jälkeenjäänyttä fragmenttia.

Genovan tasavalta oli vastikään myynyt Korsikan Ranskalle, kun eräs Napoleone Buonaparte syntyi siellä Ajaccion kaupungissa. Sukutaustaltaan siis italialainen, paitsi että Italiaa ei tuolloin vielä ollut keksitty, tai ainakaan yhdistetty. Poika ei taitanut ranskaa, ennen kuin isä pisti hänet kymmenvuotiaana Ranskaan sotilaskouluun. Ja loppu on historiaa.

SEBALD POHDISKELEE Ajaccion Casa Bonapartessa historian kulkua, ”joka määräytyy joidenkin logiikan ulottumattomissa olevien lakien mukaan, jota ohjaavat ja jonka suuntaa muuttavat ratkaisevalla hetkellä usein ennalta arvaamattomat pikkuseikat, jokin tuskin havaittava ilmavirta, maahan putoava lehti tai väkijoukossa vaihdettu katse. Edes jälkikäteen emme pysty selvittämään, miten asiat todella olivat olleet ja mistä tuo tai tämä maailmantapahtuma johtui.”

Niin historiatietoinen kuin Sebald onkin, olisin arvon kirjailijaa armollisempi ammattikuntaani kohtaan, vaikka tunnistan toki taitomme rajat. Hän kun väittää: ”Tarkinkaan menneisyydentutkimus tuskin yltää yhtään lähemmäs meidän ulottumattomissamme olevaa totuutta kuin vaikkapa niinkin mieletön väite kuin se, […] että kaikki Ranskan keisarin Euroopan maissa ja valtakunnissa aikaansaamat mullistukset johtuivat pelkästään värisokeudesta – keisari näet ei erottanut punaista vihreästä.”

Eli mitä enemmän verta taistelukentällä, sitä tuoreemman vihreältä ruoho näytti Napoleonin silmissä. En ole nähnyt Ridley Scottin uutta mahtipontiselta vaikuttavaa elokuvaa, mutta tuostahan olisi saanut valkokankaalle väkevän vision.

ESSEESSÄ ”CAMPO SANTO” Sebald käyskentelee muun muassa Pianan kylässä ja sen edustalla olevalla rannalla. Teksti on toiminut innoittavana oppaana Elina Brotherukselle, jonka valokuvat tarjoavat visuaalisen retken Korsikalle. Karua, kallioista, kaunista.

Tämän lähemmäksi ei pääse, ennen kuin hankkiutuu Brotheruksen tavoin Sebaldin asuttamaan hotelliin. Siihen asti Välimeren ja sen saarihelmen maisemaa saattaa katsoa ja nauttia taiteilijan ja hänen kameransa silmin. Myös kirjana: Sebaldiana. Memento mori (2022).