OOPPERASSA kummittelee, Kekkonen on Kapsäkissä, Minna Craucher Espoossa ja Maija Vilkkumaan Bosslady Jyväskylässä. Pariisin Punainen Mylly on pystytetty Helsingin Kaupunginteatteriin, Svenska Teaternissa jylläävät lapset Roald Dahlin Matildan johdolla.

Ja piskuinen Lilla Teatern vetää isosti Dancer in the Darkia. Siis sitä Lars von Trierin elokuvaa, joka vuonna 2000 putsasi Cannesin festivaalin palkintopöytiä pääosaa esittäneen Björkin johdolla. Hänen kappaleensa ’I’ve Seen It All’ oli ehdolla myös Oscariin, jonka kuitenkin korjasi Bob Dylanin ’Things Have Changed’ elokuvaan Wonder Boys. Että ei varsinaisesti huonolle hävinnyt.

Niin riipaisevan ihana kuin Björk olikin, parinkymmenen vuoden takaisen muistikuvani mukaan von Trier veti Dancer in the Darkin ylisentimentaaliseksi vetistelyksi. Lillanin versiota katsoo väisämättä leffakokemusta vasten, vaikka se seisoo ja välistä steppaa omilla jaloillaan. Balanssi on melkeinpä parempi, kun vääryyksien kumuloitumista kykenee seuraamaan kyyneleittä.

Erityisen epäreilulta vertailu voi tuntua pääosan esittäjän Lumi Aunion kannalta, mutta turhaan. Hän tekee Selman roolista kunniakkaasti omansa ja kantaa – muuta ensembleä väheksymättä – paljolti koko lähes kolmituntisen esityksen. Silti kotiin tullessa tekee mieli panna stereoiden cd-pesään Björkin Selma Songs, vaikka se ei tämän parhaita levyjä olekaan.