MILAN KUNDERAN romaanien paras lumo himmeni suurin piirtein samaa tahtia, kun hän ryhtyi 1990-luvulla kirjoittamaan niitä ranskaksi. Tuskin se kielestä oli kiinni. Teoksissa vain painottui hieman pikkunäppärä filosofinen tarkastelu juonen kuljetuksen ja henkilöhahmojen kustannuksella.

Romaaneista tuli jotenkin liian tietoisia itsestään, kun tekijä luotasi lajityypin mahdollisuuksia älyllisiin harrastuksiin. Ehkä hän seurasi Robert Musilin metodia, jota aikalaiset olivat moittineet liiasta oppineisuuden osoittamisesta. Kundera puolusti keskeistä edelläkulkijaansa:

”Musil oli suuri ajattelija ainoastaan romaaneissaan. Hänen ajatuksensa tarvitsivat konkreettisten tilanteiden ja henkilöhahmojen ravintoa; lyhyesti: hänen ajatuksensa olivat romaanillisia, eivät filosofisia.”

Hmm. Argumenttinsa todisteeksi Kundera kehotti lukemaan kokeeksi Musilin esseitä: ”miten raskaita, ikävystyttäviä ja viehätyksettömiä!”

JOS KUNDERAN ”myöhäiskausi” maistuu tylsältä, suosittelen kääntämään Musil-asetelman päälaelleen. Tarttukaa ranskalaistuneen tšekin esseistisiin tutkielmiin! Kundera liikkuu fasinoituneena edes takaisin romaanitaiteen historiassa niin, että se vie lukijankin mennessään.

Hahmottuu kaanon, johon alkaa tuntea pakottavaa tarvetta tutustua. Kirjattakoon suoritettavaksi noin ensi alkuun tällainen tusina:

1 François Rabelais (n. 1494–1553): Gargantua ja Pantagruel

2 Miguel de Cervantes (1547–1616): Don Quijote

3 Laurence Sterne (1713–1768): Tristram Shandy

4 Denis Diderot (1713–1784): Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä

5 Honoré de Balzac (1799–1850): Inhimillinen komedia -sarja

6 Gustave Flaubert (1821–1880): Rouva Bovary

7 Leo Tolstoi (1828–1910): Anna Karenina

8 Marcel Proust (1871–1922): Kadonnutta aikaa etsimässä

9 James Joyce (1882–1941): Odysseus

10 Robert Musil (1880–1942): Mies vailla ominaisuuksia

11 Hermann Broch (1886–1951): Unissakulkijat

12 Kafka (1883–1924): Oikeusjuttu, Linna

Listaan voisi hyvillä Kundera-perusteilla jatkaa toisen mokoman alkaen Henry Fieldingin Tom Jonesista ja melkein mistä tahansa Dostojevskista Thomas Manniin (Taikavuori), Jaroslav Hašekiin (Kunnon sotamies Švejk) ja Witold Gombrowicziin, jonka Ferdydurke taitaa odottaa yhä suomentamistaan. Ruotsiksi siitä saatiin joku vuosi sitten jo toinen käännös.

VAHVAA KUNDERALLE tärkeän Keski-Euroopan painotusta. Päällimmäisenä Kafka, joka käy käännekohdasta jatkettaessa romaanin modernia elinkaarta eteenpäin.

Toistuvien kommenttien kohteeksi nousee 1900-luvulta Faulkneria, Célinea, Fuentesia, Hemingwayta, Rushdieta ja vaikka ketä, mutta – näin muistinvaraisesti –  ei ainoatakaan naista, kuten ei aikaisemmiltakaan ajoilta.

Siitä huolimatta, voila!

– Romaanin taide, suom. Jan Blomstedt & Riikka Stewen, 1987 (L’art du roman, 1986)

– Petetyt testamentit, suom. Jan Blomstedt, 2001 (Les testaments trahis, 1993)

– Esirippu, suom. Ville Keynäs, 2013 (Le rideau, 2005)

Ja suomentamattomana kirsikkana pinon päälle Une rencontre (2009), joka löytyy meille ranskaa riittämättömästi taitaville ainakin englanniksi (Encounter) ja ruotsiksi (Ett möte).