DEMOKRATIAN PERUSKALLIO on kansalaisten tunne tasavertaisesta osallisuudesta yhteiskuntaan. Mitä lähempänä omaa arkea tuon toteutumista koetellaan, sitä herkempiä ollaan eriarvoisuuden kokemukselle.

Paikallisvaaleissa tullaan äänestäjää iholle. Monilla on omakohtaista käsitystä ehdokkaista, kenties suoraa kosketustakin. Valitut puolestaan joutuvat sovittelemaan näkemyksiään paljolti ihmisten kokoisista asioista ja kohtaamaan päätösten seuraukset silmästä silmään niiden kohteiden kanssa.

On jopa spekuloitu sillä, että sisällissota 1918 olisi vältetty, jos kunnallinen demokratia olisi saatu ajoissa toteutetuksi. Olisi opittu käytännön kautta, että erimielisyyksiä voi ratkaista sivistyneemmin kuin väkivallalla.

En ole erityisen innostunut tuollaisesta jos-historiasta. Myös moni muu asia olisi saattanut olla toisin. Paljon olisi voitettu jo sillä, että parlamentaarinen demokratia olisi toiminut, kuten valtiopäiväuudistuksessa 1906 hahmoteltiin.

Yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu eduskuntahan hajotettiin vähän väliä, ja yhteiskunnalliset uudistukset tyssäsivät viimeistään itsevaltiaaseen keisariin. Jakautuneessa Suomessa turvattiin Venäjän väliaikaiseen hallitukseen vielä kesällä 1917 omien puolue- tai luokkaetujen varmistamiseksi.

Toisaalta teoriaa kunnallisen demokratian tai sen puutteen merkityksestä tukevat sisällissodan aikaiset tapahtumat. Verisimmät terrorityöt sopivat naapuripaikkakunnan iskuryhmän suoritettavaksi, jolloin tekijät eivät tunteneet uhrejaan.

SATA VUOTTA MYÖHEMMIN Suomessa siunaillaan voimattomuutta vihapuheen äärellä. Väkivallastakin on satunnaisia oireita, vaikka onneksi ei sentään kollektiivisessa muodossa.

Demokratia ei voi erityisen hyvin. Kuntavaaleihin käydään tilanteessa, jossa poliittisesta korrektiudesta ja parlamentissa toimimisen pelisäännöistä vallitsee juopa perussuomalaisten ja muiden ryhmittymien välillä.

Sote-uudistus ja mahdollinen maakuntahallinto ovat edelleen pitkässä kuusessa. Kukaan ei tiedä, mitä kunnanvaltuutetuille loppujen lopuksi jää päätettäväksi. Kesäinen sää ja pandemian pelko uhkaavat syödä äänestysprosenttia.

Tässä ajassa olisi erityisen tärkeää, että omiin leireihinsä, siiloihinsa ja kupliinsa käpertyneet aktiivit tavoittaisivat toisensa yhteiseksi koetuilla foorumeilla. Kuntapolitiikassa pärjätään ilman hallitus–oppositio-asetelmaa, joka valtakunnallisella tasolla jäykistää järjestelmää ja ajaa Suomea kohti blokkipolitiikkaa.

Paikallisdemokratia sopii yhä politiikan peruskouluksi, jossa opitaan kuuntelemaan, ymmärtämään ja sovittelemaan. Sata vuotta sitten sillä olisi parhaassa tapauksessa voitu välttää sota. Nyt sillä voitaisiin vitalisoida edustuksellista demokratiaa, jonka puolesta kannattaa vaaleissa käydä antamassa oma äänensä.

 

Julkaistu Demokraatissa 10/27.5.2021