KUNTAVAALEISTA ON TUSKIN päästy, kun ensi vuoden alkuun pukkaa jo maakuntavaalia. Samanaikaisesti paikallisdemokratian rappio äänestysprosentin alhaisuuden muodossa herättää huolestusta, kuin myös ajatus siitä, että puolueiden ja itse kunkin kellokkaan täytyisi taas ryhtyä kaivamaan kuvetta uuden kampanjan rahoittamiseksi.

Sen verran on maakuntahallinnon virittämisessä poljettu paikoillaan, että kehtaan julkaista yli viisi vuotta sitten tekemäni ehdotuksen uudelleen, sellaisenaan:

 

SIINÄ MISSÄ TIHEÄÄN toistuvat mielipidemittaukset puolueiden kannatuksesta ovat politiikan arkipäiväistä viihdettä, itse vaalitoimitukset ovat demokratian juhlaa ja ydintä. Annetut äänet ratkaisevat yleiseltä ja yhtäläiseltä pohjalta, ketkä istuvat eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa tai kunnanvaltuustoissa kautta maan.

Vaikka vaalilipulla äänestetään yksittäistä henkilöä, niin paikkamäärät jakautuvat koko listan menestyksen mukaan, ja valituissa instituutioissa toimitaan ryhmien jäseninä. Edustuksellinen demokratia merkitsee luottamuksen antamista tälle yhdistelmälle mandaattiperiodiksi.

Suoraa vaalia kansa saa nykyään maistaa äänestäessään presidenttiä kansakunnan keulakuvaksi ja kaapin päälle. Samaa vallankäytön herkkua on ollut pari kertaa tarjolla asiakohtaisesti myös (neuvoa antavissa) kansanäänestyksissä – kieltolain kumoamisesta 1931 ja Euroopan unionin jäsenyydestä 1994.

Täydellistä demokratiaa eivät vaalit riitä takaamaan, mutta koko poliittinen järjestelmämme rakentuu pitkälle niiden varaan – rahoitusta myöten. Systeemin rukkaamisen luulisi vaativan yhtä huolellista harkintaa ja valmistelua kuin muutokset perustuslakiin ja eri poliittisten instituutioiden valtaoikeuksiin.

Mutta mitä vielä. Suomen tasavaltaan tuli kokonaan uusi vaalien taso ilman minkäänlaista kansallista keskustelua, kun Keskusta ja Kokoomus väänsivät viime syksynä hallituskriisin varjossa ja sote-uudistuksen siivittämänä maahan 18 itsehallintoaluetta.

Nyt sitten pohditaan, mitkä tehtävät siirtyvät tällaisen maakuntahallinnon huoleksi, etupäässä kunnilta mutta kenties jotain valtioltakin. Kiire on kova, vaikka esimerkiksi sote-rahoista ei ole ehditty alkaa edes kunnolla riidellä. Uudistukset kun pitäisi saada kirjoitetuksi lakien muotoon ja hyväksytyksi, että päästäisiin pian äänestämään maakuntavaltuutettuja.

Vuosi sitten ennen eduskuntavaaleja ei tällaisista maakuntavaaleista puhunut vielä kukaan. Nyt puoluesihteerien konklaavi jo pohtii, millaisella tavalla vaalit viedään lävitse. Olisiko tässä paikka suljetulle listavaalille, jota aina välistä on väläytelty Suomen henkilökeskeisen järjestelmän vaihtoehdoksi?

Tähän asti olen pitänyt niin sanottuja pitkiä listoja mahdollisista hyvistä puolistaan huolimatta lähinnä akateemisena harrastuksena, jolla ei ole mahdollisuuksia muuttua käytännöksi. Suomen poliittisessa kulttuurissa vierastetaan niin atavistisesti ajatusta puoluevallasta, ettei kukaan lopulta uskalla viedä äänestäjiltä pois oikeutta omaan ehdokkaaseen.

Ei, vaikka ääni omalle ehdokkaalle on jo nyt ääni koko listalle ja voi hyvinkin auttaa lävitse ehdokkaan, jota äänestäjä ei ollenkaan välittäisi tukea. Suuret puolueet kun kalastelevat laajoilla vesillä, jolloin niiden sisälle mahtuu monenlaista mielipidettä – niin kuin pienemmissäkin. Äänestäjän kuluttajansuojasta huolestuneiden luulisikin liputtavan suljetun listavaalin puolesta.

On varmasti niin, että jos esimerkiksi kunta- ja maakuntavaalit ryhdytään järjestämään samanaikaisesti, niin vaalijärjestelmän tulee olla niissä sama. Uutta tulokasta ei kuitenkaan ehditä valmistella kevään 2017 kuntavaalien yhteyteen. Ensimmäiset maakuntavaalit – jos ja kun siihen asti päästään – voidaan näin järjestää puhtaalta pöydältä, ilman että toimitukseen liittyy pinttyneitä vuosikymmenten varrelta periytyneitä traditioita.

Suomalaiseen politiikkaan on haikailtu uutta kokeilukulttuuria, jota parhaillaan hahmotellaan esimerkiksi perustulon hyötyjen ja haittojen selvittämiseksi käytännössä. Hanke vaikuttaa hankalan monimutkaiselta ja vaatinee pitkää kestoa, ennen kuin siitä saadaan tukevaa empiriaa poliittisen päätöksenteon perustaksi.

Sen sijaan suljettua listavaalia tai siihen suuntaan menevää varianttia voisi helposti kokeilla ensimmäisissä maakuntavaaleissa niin, ettei kenenkään tarvitsisi tässä vaiheessa sitoa asiaan kohtuuttomasti poliittista pääomaa – sen enempää puolesta kuin vastaan. Kokemuksen pohjalta voitaisiin sitten päättää, mihin suuntaan järjestelmää on mielekästä kehittää.

Ehkäpä siihen mennessä on selvinnyt sekin, mikä on kunnan rooli uudessa uljaassa sote- ja maakunta-Suomessa.

(Julkaistu Kalevi Sorsa -säätiön blogissa 1.2.2016)