KUULAANKIRKAS kesäaamu 1940-luvun lopun Los Angelesissa. Philip Marlowe oli etsivätoimistossaan sen verran kyllästynyt toimettomuuteen, että pudotti normaalin päivätaksansa puoleen ja otti vastaan tehtävän, jonka asettaja oli ”hurmaava pikku valehtelija”. Tylsyys tyssäsi siihen. Ennen kuin ilta alkoi viiletä, Marlowe oli löytänyt pari ruumista, riisunut käsirysyssä yhdeltä kaverilta pistoolin ja veitsen, mutta myös tullut itse kertaalleen kolkatuksi […]
Timo Miettinen: Demokratian aika. Teos, 2024. (272 s.) DEMOKRATIAN AIKA lupaa takakannessa ”uuden tulkinnan modernin kansanvallan ideasta”. Ja katso, tarinan kuljetus alkaa yllättävästi Nostradamuksesta, 1500-luvulla eläneestä lääkäri/astrologi/ennustajasta, jota voinee pitää yhtenä myöhempien aikojen hörhöjen kantaisistä. Timo Miettisen teos on tietysti kaikkea muuta kuin hörhöilyä. Päinvastoin, se on oppineisuuden voimannäyte siinä missä edeltäjänsäkin, palkittu Eurooppa – […]
RUOTSIN LIPULLA varustettu tarra ”Bestseller aus Schweden” komistaa dekkarien kansia saksalaisissa kirjakaupoissa. Pohjoismaisella rikoskirjallisuudella menee aina vain lujaa, kun vieressä tyrkytetään uutta Jo Nesbøta ja Jussi Adler-Olsenia, muitakin. Nordic ”noirin” imu tuntuu kestävän, ja suomalaiset pinnistelevät päästäkseen siihen mukaan. Lajityyppikäsitteenä se on kuitenkin menettänyt erittelyvoimaansa, kun kaikenlaisia neiti etsiviä saadaan mahtumaan saman menestysbrändin alle. Vaikka […]
SYKSYN LOMAVIIKKOON osui osin sateita, mutta se ei suuremmin haitannut. Olin varannut lukemiseksi paksun klassikon, jossa tarinan juoksutuskin on jaoteltu sopivasti seitsemään päivään. Hiukan nolotti myöntää, että Umberto Econ Ruusun nimi (suom. Aira Buffa) oli jäänyt 1980-luvulla tuoreeltaan lukematta. Toisaalta vaimo huomautti käyvän kateeksi, että muhkea elämys sen parissa oli jollain vasta edessä. Elokuva tietty […]
NOBELISTIN lukeminen ei ole tehnyt näin häijyä sitten sen jälkeen, kun luin Elfriede Jelinekin Pianonsoittajaa (suom. Jukka-Pekka Pajunen, 2005; saks. 1983). Enkä tarkoita, että nämä olisivat mielestäni vastenmielisiä, saati huonoja, vaan päinvastoin vaikuttavilta teoksilta käy kyllä kestää melkoisia tärskyjä. (Peter Handkesta joskus toiste. Toisaalta olkoon cozy crime ja muu hyvän mielen kirjallisuus muunlaiseen moodiin ja […]
OOPPERASSA kummittelee, Kekkonen on Kapsäkissä, Minna Craucher Espoossa ja Maija Vilkkumaan Bosslady Jyväskylässä. Pariisin Punainen Mylly on pystytetty Helsingin Kaupunginteatteriin, Svenska Teaternissa jylläävät lapset Roald Dahlin Matildan johdolla. Ja piskuinen Lilla Teatern vetää isosti Dancer in the Darkia. Siis sitä Lars von Trierin elokuvaa, joka vuonna 2000 putsasi Cannesin festivaalin palkintopöytiä pääosaa esittäneen Björkin johdolla. […]
ITALIALAINEN kesäni keskeytyi Wikmanin poikiin, joihin viimein törmäsin Valkeakosken mainiossa antikvariaatissa. Liekö pitkä piileskely johtunut siitä, että suomennoksen (Kalervo Mettala) takana on jostain syystä turkulainen Kirja-Aurora eikä Krossin pääkustantaja WSOY. Vaan väliäkö hällä, ja siis sukellus Viron sotia edeltävään sivistyshistoriaan 1930-luvun lopulle. Koulupoikien näkökulmasta avautuu mennyt maailma, jossa nuorelle tasavallalle kasvatetaan kansallista eliittiä. Kuinka konservatiivisessa […]
OLI AIKA, JOLLOIN saksofonisti David Murray tuuttasi samoista kvartettinsa sessioista markkinoille viisikin levyä. Taso oli enimmäkseen korkea, mutta alkoi horjua, kun 1990-luvun puolella hänen tuotantoaan suorastaan tulvi markkinoille. Inflaatio oli väistämätön, eikä seasta enää oikein erottunut merkkipaaluja. Pari vuotta sitten kehuin Murrayn korona-aikaista triotuotosta Seriana Promethea parhaakseen 15 vuoteen (’David Murrayn uusi uljas trio’). Sen […]
”MÄ OISIN KUUSKYT vuotta vanha mielummin kuin aikuinen”, Kauko Röyhkä avaa keikkansa perjantai-iltana Helsingin Korjaamolla. Nyt soitetaan klassikoita 1980-luvulta, jolloin Kake teki vauhtiin päästyään yhtyeensä Nartun kanssa hämmästyttävän kovatasoisen sarjan levyjä. Vastaavaa ei löydy moneltakaan suomalaisartistilta. Näyttävät comebackit ovat parhaillaan muotia, ja suosituimmat yhtyeet täyttävät stadioneita. Röyhkän mittakaava on aina ollut toinen. Toukokuun keikka G […]
SCIFI JA FANTASIA eivät ole genrejäni, ja niin sanottujen trillereiden kanssa on suurin piirtein yhtä vaikeaa. Enhän jaksa useimpia toimintaelokuviakaan, vaikka hyvä jännäri maistuu kyllä, niin leffana kuin kirjana. Mutta välillä on hyvä antaa vieroksumilleenkin mahdollisuus. Tartuin siis mieli avoimena Tuomas Niskakankaan Miekkaan (Otava 2022), joka kansitekstissään lupaa olla ”maailmanluokan trilleri”. Ei ehkä reilua aloittaa […]