YLEISRADIO LATASI TÄNÄÄN aamiaispöytään puolueiden kannatuksesta uudet mittaustulokset, joita nyt kaulitaan ja käännellään keskellä hallituskriisiä ja sen valossa. Vaikka gallupeihin voi (usein hyvästä syystä) suhtautua ikään kuin politiikan ajankohtaisviihteenä, ainakin puoluetoimistoissa niitä tutkitaan tarkkaan naamat vakavina.
Osallistun sopan hämmentämiseen mutta hiukan rakenteellisemmasta kulmasta, vertaillen vanhan harrastukseni mukaan, miltä luvut näyttävät Ruotsin poliittista tilannetta vasten.
Aikaisemmin viikolla naapurissa julkaistiin sikäläisen tilastokeskuksen mielipidetutkimus, jolle laajan otantansa vuoksi annetaan enemmän painoarvoa kuin gallupyritysten liukuhihnalta tuottamille luvuille. Trendit ovat kuitenkin selvät, ja tulokset tuntuvat vain vahvistavan toisiaan.
SEKÄ PERUSSUOMALAISET (24,3 %) että ruotsidemokraatit (22,6 %) paistattelevat kaikkien aikojen kannatushuipussaan. Suomen ”kansallinen” (18,6 %) ja Ruotsin ”maltillinen” (18,3 %) kokoomuspuolue pitävät puolestaan samansuuruisella kannatuksella oikeisto-opposition kakkossijaa.
Sen sijaan kristillisdemokraatit ovat Ruotsissa (6,6 %) selvästi Suomea (3,9 %) varteenotettavampi voima, vaikka heidän kannatuksensa on ropissut kaksinumeroisista luvuista rajusti alaspäin.
Yhteen ynnäämällä näistä kolmesta puolueesta saadaan lähes identtiset kannatusprosentit: Suomessa 46,8 ja Ruotsissa 47,5. Pohjanlahden takana onkin orastavia merkkejä siitä, että Jimmie Åkessonin unelma kansalliskonservatiivisesta blokista voi vahvistua yhdeksi reaalipoliittiseksi mahdollisuudeksi.
Ruotsin kokoomus on havahtumassa siihen, että sillä ei ole paluuta valtaan ilman ruotsidemokraattien jonkin muotoista tukea, jolla tietysti on hintansa. Suomen veljespuolueessa ainakin varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on laskeskellut julkisesti samansuuntaisesti.
HALLITUSPUOLELLA EI kummassakaan maassa kannata puhua blokista, vaan paremminkin koalitiosta, joka tarvitaan enemmistöön valtiopäivillä. Siinä missä Suomella on ”viisikko”, Ruotsin hallituksessa istuvat vain sosiaalidemokraatit ja ympäristöpuolue, joita keskusta ja liberaalit sekä käytännössä myös vasemmistopuolue tukevat.
Näiden liittoutumien kokonaiskannatus on molemmissa maissa yhtä identtinen kuin oppositiovoimillakin, Suomessa 50,0 % ja Ruotsissa 50,9 %, mutta sisäinen jakauma puolueiden välillä heijastaa eroja poliittisessa perinteessä ja kulttuurissa.
Voimansa vuosina sosiaalidemokraateilla Ruotsissa oli vähintään puolitoistakertaa suurempi puolue kuin tovereilla Suomessa. Ja niin heillä on edelleen, mutta kovasti alemmalla kannatustasolla. Sekä SAP (26,3 %) että SDP (13,2 %) matavat historiansa heikoimmissa luvuissa.
Ruotsin demarit ovat onnistuneet pitämään riveissään suuremman osan sitä ”edistyksellisyyttä”, joka Suomessa on valunut vihreisiin (13,9 %). Viime vaaleissa naapurin ympäristöpuolue oli jopa vaarassa kompastua äänikynnykseen, eikä uhka nykykannatuksella (5,1 %) ole suinkaan poistunut.
SUOMEN KESKUSTA (10,6 %) on pohjoismaisessa vertailussa ollut pitkään kummajainen, melkeinpä menneisyyden jäänne. Luonteeltaan sitä ei vieläkään oikein sovi rinnastaa Ruotsin keskustaan (7,3 %), vaikka kannatusprosentit ja ehkä roolitkin politiikan kentällä lähenevät toisiaan.
Liberalismi on Suomessa elänyt levällään eri puolueiden suojissa, enemmän tai vähemmän vaikuttavina virtauksina. Pantakoon kuitenkin merkille, että RKP:n (3,9 %) kannatus vastaa Ruotsin liberaaleja (4,1 %), jotka joskus kisasivat jopa maan johtavan porvaripuolueen paikasta.
Kylmän sodan vuosikymmeninä Suomea erotti Ruotsista myös vahva kommunistinen tai laitavasemmiston liike. Nyt molempien vasemmistoliitot ovat liikkuneet jo pitkään hyvin samankaltaisissa kannatusnumeroissa (8,4 % ja 8,1 %).
SUORIA SYY- JA SEURAUSSUHTEITA ei politiikassa kannata vetää läheistenkään naapurimaiden välille. Merkitystä on niin perinteillä kuin persoonilla, gallup-mittauksissa hyvin ajankohtaisilla sattumuksillakin.
Toisaalta näin lähellä toisiaan eivät Suomen ja Ruotsin puoluekentät ole tainneet olla koskaan.
Pohjan perukoilla eletään samassa Euroopassa ja globaalitodellisuudessa, jossa politiikan ilmavirtaukset kulkevat vapaasti ja vilkkaasti rajojen ylitse. Jäämme seuraamaan, miten puolueet molemmissa maissa niihin sopeutuvat – elleivät kykene niitä muokkaamaan.