TUTKITTUUN TIETOON PERUSTUVA päätöksenteko on esiintynyt viime vuosina fraasina, johon useimpien on ollut enemmän tai vähemmän helppo yhtyä. Turha ”politikoiminen” vähentyisi, kun asioita lähestyttäisiin viileästi faktapohjalta.
Kulunut koronavuosi on osoittanut tuon perimmiltään teknokraattisen unelman rajat. Kesti aikansa, ennen kuin tiede pääsi jyvälle uudesta viruksesta, saati kehittämään siihen torjuntakeinoja. Poliittisella järjestelmällä ei ollut aikaa odottaa, vaan sen oli reagoitava reaaliajassa.
VUOSI SITTEN KUMMEKSUTTIIN, kuinka Suomi ja Ruotsi päätyivät koronatoimissaan niin eri linjoille. Näin siitä huolimatta, että molemmissa maissa vedottiin yhtä lailla terveysviranomaisten parhaisiin asiantuntijoihin, viime kädessä siis tieteen auktoriteettiin.
Ruotsissa tämä rationaalisuus vietiin niin pitkälle, että hallitus vetäytyi kansanterveysviraston ja valtionepidemiologi Anders Tegnellin selän taakse. Sieltä poliitikkojen oli sitten kömmittävä syksyn edetessä esiin, kun virus ei käyttäytynytkään keväällä ennustetulla tavalla.
Suomalaisten odotukset taas keskittyivät valtiojohtoon, joka joutui suunnistamaan ennen kokemattoman epätietoisuuden sumussa. Tuntui siltä, että maskiakaan ei osattu vetää naamalle, ellei sitä hallitus erikseen määrännyt.
DIKOTOMINEN ASETELMA naapurimaiden välillä on sittemmin paljolti tasoittunut. Erilaisista lähtöasetelmista on edetty kohti tilannetta, jossa koronatartuntojen leviämistä yritetään hillitä suurin piirtein samanlaisella keinovalikoimalla.
Kuka loppujen lopuksi on ollut oikeassa, sen voi aikanaan lukea historiankirjoista. Ken elää niitä lukemaan. Eikä akateeminenkaan historiantutkimus ole mikään eksakti tiede, vaan jatkuvaa vuorovaikutusta pätevimmän argumentin, kysymyksen ja tulkinnan löytämiseksi.
Niin kuin tiede yleisemminkin, oppimisprosessi aina uusien (ja vanhojen) tuntemattomuuksien edessä. Poliittista viisutta on sitten tehdä oikeita ja kestäviä ratkaisuja näiden epävarmuuksien keskellä.
PÄÄTÖKSENTEON VAIKEUSASTETTA lisää se, että kaiken maailman ”kokemusasiantuntijat” ovat sitä varmempia mielipiteissään, mitä avoimemmin ”dosentit” myöntävät, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole tutkimuksella varmennettuja vastauksia. Ainakaan vielä.
Kaiken hämmennyksen keskellä tiede on kuitenkin se elementti kokonaisuudessa, joka on tuonut uskottavinta valoa tunnelin päähän. Voi pitää melkoisena saavutuksena, että vuoden sisällä on saatu kehitetyksi useita rokotteita virusta vastaan.
Kuinka pitkälle niillä pärjätään kurimuksen kukistamisessa, sen aika näyttää. Katala virus on kekseliäs muuttumaan, mutta niin ovat tutkijatkin. Politiikalle jää silti vielä paljon ratkaistavaa. Rokotteiden jakelusta on joka tapauksessa astetta siedettävämpää kiistellä kuin niiden puutteesta.