SUOMESSA KUTEN MUUALLAKIN Euroopassa vaaleissa kisaa entistä tasaisempi joukko keskisuuria puolueita. Se on nostanut tuloksissa sijoituksen merkitystä kannatusprosenttien kustannuksella. Erityisesti houkuttelee kärkipaikka, jos se blokkipolitiikan murtuessa avaa tien pääministeripuolueeksi.
SDP nousi 2019 hallituksen johtoon 17,7 prosentin kannatuksella, Ruotsissa vuotta aikaisemmin sosiaalidemokraateille riitti 28,3 ja Saksassa tänä syksynä 25,7 prosenttia. Historiallisesti ne ovat kullekin alhaisia lukuja, mutta tuloksia on turha verrata vanhoihin kansanliikepuolueiden kulta-aikoihin.
Voittaja ei korjaa koko pottia Britannian ja Yhdysvaltojen enemmistövaalien tapaan, mutta pääministeriys takaa paikan, jos ei auringossa niin politiikan parrasvaloissa.
KESÄKUUN KUNTAVAALIEN TULOS oli Kokoomukselle helpotus. Vielä pari kuukautta ennen äänestyspäiviä puolue oli jumiutunut kolmannelle sijalle 16–17 prosentin kannatuksella. Vaalituloksissa se kuitenkin päihitti SDP:n 3,7 prosenttiyksiköllä, ja eroa Keskustaan ja Perussuomalaisiin tuli lähemmäs 7 prosenttiyksikköä.
Helpotus oli suurin Petteri Orpolle. Heikompi menestys olisi avannut portit puheenjohtajan vaihdolle, jonka tarpeesta oli kuiskuteltu niin kabineteissa kuin kuppiloissa. Kokoomuksen oppositiopolitiikka oli sujunut vaisusti, eikä koronapandemian poikkeusolot auttaneet asetelmaa.
Selkeä ykköstila sai Orpon esiintymään rehvakkaasti, kuin tuleva pääministeri. Politiikan kommentaattorit katsoivat lähes poikkeuksetta sekä Kokoomuksen että sen puheenjohtajan aseman vahvistuneen olennaisesti. Hallituksen ykköshaastajan paikasta ei ollut enää epäselvyyttä, vaikka Perussuomalaiset olivat aikaisemmin keikkuneet mielipidemittausten kärjessä.
Toisaalta 21,4 prosentin kannatus ei ollut johtavalle oppositiopuolueelle mikään mahtisuoritus, varsinkaan, kun alhainen äänestysprosentti satoi suhteellisesti eniten Kokoomuksen (ja RKP:n) laariin. Mielipidemittausten kärki onkin kuntavaalien jälkeen ollut tasaisempi.
VÄHINTÄÄN PETTERI ORPON veroinen voittaja kuntavaaleissa oli Elina Valtonen. Vielä keväällä hän oli jättämässä koko kisan väliin, mutta pyörsi sitten päätöksensä, muutti Helsinkiin ja nousi äänikuningattareksi. Pormestariehdokkaansa kanssa sekoillut Kokoomus ja Juhana Vartiainen saavat kiittää Valtosta paljosta.
Tulosten selvittyä Valtoselta kysyttiin, aikooko hän lähteä haastamaan puolueen puheenjohtajaa Orpoa. ”Ei ole kyllä käynyt mielen vieressäkään”, Valtonen kuittasi Kokoomuksen kollektiivisen menestyshuuman keskellä. Totta tai ei, tarkkaan ottaen vastaus ei ollut kielteinen, vaan taitava väistö.
Sittemmin kysymys on varmasti käynyt mielen ytimessäkin, ja ensi vuoden puolella se ehditään esittää vielä useaan kertaan. Kokoomus päättää kesäkuun 2022 puoluekokouksessa, kenen johdolla se käy seuraaviin eduskuntavaaleihin. Sitä ennen ehditään tammikuussa katsoa vielä ensimmäiset aluevaalit, joiden tuloksen merkitystä on vaikea verrata mihinkään.
POLITIIKAN PENKKIURHEILIJAN silmään Elina Valtonen on ollut syksyn näkyvin kokoomuspoliitikko. Hänen varjoonsa ovat jääneet niin Petteri Orpo kuin perintöprinssit Antti Häkkänen ja Kai Mykkänen.
Jos kokoomusjohdolla on yhä tilataksi käytössään, niin pojat eivät voi ajella sillä enää ilman Elinaa.
Kapasiteettiinsa itsetietoisesti luottavalta Valtoselta ei ole puuttunut poliittisella urallaan pyrkyä. Pääministeriehdokkuuden luulisi houkuttavan kunnianhimoista, valmiiksi nousukiidossa liitävää tähteä. Montako kertaa tällainen sauma aukeaa? Ajatellen sitäkin, että Orpon mahdollisessa hallituksessa ei Kokoomukselle ole luvassa valtiovarainministerin paikkaakaan.
Eduskuntavaaleissa puolueen on kuitenkin pärjättävän kollektiivina, eikä pääkaupunkiseudun hurmos välttämättä kanna koko maassa. Jan Vapaavuori ei yltänyt Kokoomuksen puheenjohtajavaalissa vuonna 2014 edes finaaliin, ja nopeasti vaihtoon meni sen kisan espoolainen voittajakin Alexander Stubb. Molemmat lukeutuvat äänikenttien ennätysmiehiin.
Valtonen olisi ensimmäinen nainen Kokoomuksen puheenjohtajana. Sukupuolesta ei kuitenkaan ole erottautumisessa apua kuin omien joukossa, sillä seitsemää muutakin eduskuntapuoluetta vedetään naisenergialla. Mutta olisihan se vaalikeskusteluissa komea näky Hjallis Harkimon ympärillä!