Korfun hälvennyt muisto

JUHANNUS 1994, KORFU. Itävalta, Norja, Ruotsi ja Suomi allekirjoittivat jäsenyyssopimukset Euroopan unionin kanssa, mutta paikalla oli myös Venäjän presidentti Boris Jeltsin. Hän vetäisi samassa Pyhän Yrjön kirkossa nimensä kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen EU:n kanssa.

”Uskon, että olemme ottaneet ratkaisevan askeleen kohti maanosamme uudelleenyhdistämistä”, Jeltsin lausui juhlahetken paatoksella. Helsingin Sanomat raportoi jälleen yhdestä merkittävästä todistuksesta Venäjän ulkopolitiikan uudesta, vahvasta länsisuuntauksesta.

Runsasta viikkoa aikaisemmin Venäjä oli solminut sopimuksia NATOn kanssa, ja edessä oli ulkojäsenen paikka rikkaimpien teollisuusmaiden G7-kerhossa. Ukraina oli jo ehtinyt ensimmäisenä entisen Neuvostoliitton maana allekirjoittaa oman sopimuksensa EU:n kanssa.

”Me tuemme integraation syventämistä ja EU:n laajentumista”, Jeltsin vakuutti julkisesti. Valtiojohtajien illallisella hän puhkui haluaan tehdä Venäjästä moderni demokratia, joka kuului samaan seuraan EU:n kanssa.

Presidentti Martti Ahtisaari istui saman ruokapöydän ääressä. Tiedotusvälineille hän arvioi Venäjän johdon kokevan maansa nyt hyvin eurooppalaiseksi, ja se oli erittäin myönteinen piirre myös Suomen kannalta.

Paljon on vettä virrannut Moskovanjoessa sitten noiden kesäisten päivien, jolloin aurinko oli korkeimmillaan.