”LAPSENA OUTOA ei kyseenalaista”, Tuomas Kyrö kirjoittaa Suomen Kuvalehden (20/2022) kolumnissa kasarielämästä Pohjois-Helsingissä. ”Musiikkitunnilla lauloimme sujuvasti peräkkäin ensin Lippulaulua (”…sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin”) ja sitten Neuvostoliiton hymniä (”Ja Stalinin johdolla taistoissa, työssä”).”

Kasvatuscocktail oli sen verran kova, että teiniksi tullessaan poika ajoi päänsä, ”alkoi käyttää pilottitakkia, jonka olkavarteen oli ommeltu Suomen lippu”. Kyrö on kertonut haastatteluissa olleensa ”murrosikäisen vimmalla ihan oikeasti kiinnostunut kansallissosialismista, kaikkine siihen kuuluvine tykötarpeineen”. (HS Kuukausiliite 2.8.2014)

ITSE ALOITTELIN opintietä kymmenen vuotta aikaisemmin suomettumisen lakipisteeksi mainitulla 1970-luvulla. Pedagogia itähelsinkiläisessä kansakoulussani muistutti kuitenkin enemmän sinivalkoista (ellei sinimustaa) jatkumoa, jota Olli Jalonen kuvaa mainiosti Poikakirjassa (2010). Isänmaallisten viisujen lisäksi opin ulkoa maakuntalaulut ja muutamat virret.

Suurta ja mahtavaa ei veisattu, mutta sen sävelkulku tuli turhan tutuksi urheilukilpailujen palkintojenjaoista. Sen sijaan kävimme lävitse skandinaavisten naapurien kansallislaulut, joista mieleen tarttui erityisesti Norjan biisi vahvoine alkusointuineen (”Sulle sykkää sydämemme, vuorten, vetten maa…”). Du gamla, du friaa aloin harrastaa vasta myöhemmin.

En muista Neuvostoliitolla, saati YYA:lla, olleen kansainvälispoliittisessa aivopesussa mitään erityissijaa, jos sijaa ollenkaan. Yhdistyneet kansakunnat oli kunniassaan ja sen myötä kehitysmaiden auttaminen. Ja hyvää tekevät ja hyvinvoivat Pohjoismaat Suomen itsestään selvänä viitekehyksenä.

OLIVATKO NÄMÄ orientaatiot vain opettajasta kiinni, vai muuttiko peruskoulu (alkoi Helsingissä 1977) opetussuunnitelmat ja tyylin? Ja mikä oli lopulta mahdollisen indoktrinaation läpäisykyky?

Neuvostoliitosta ei ollut tarjolla yhtäkään trendisetteriä, vaan kasarinuoret ponnistelivat kohti aikuisuutta länsimaisen populaari- ja kulutuskulttuurin läpeensä kyllästämässä yhteiskunnassa. Johtuneeko tästä absurdista ristiriidasta, että heidän ihmetystään kylmän sodan aikakaudesta värittää nyt idänsuhteiden prisma?