Itä vai länsi – vai pohjoinen?

VIIME PÄIVINÄ on sosiaalisessa mediassa jaettu hassua kuolinilmoitusta, jossa ”suomettuminen” syntyi YYA-sopimuksen solmimisen myötä 6.4.1948 ja kuoli Suomen jätettyä hakemuksensa NATOn jäseneksi. Näinkin sitä muokataan kansakunnan historiakuvaa periodisaation kautta.

Jari Tervo on antanut siihen melkoisen panoksensa muun muassa Kylmän sodan Suomi -sarjan kasvona. Tämän päivän HeSassa hän arvioi, että ”Lännen tien ensimmäinen suuri tienviitta kohdattiin syyskuussa 1973”, kun ”Suomi oli neuvotellut valmiiksi vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön EEC:n kanssa”.

Toisinkin voisi tulkita, varsinkin, jos saa riuhtaistua mielensä irti ”suomettumisen” moralistisesta propagandasanasta.

SOVITTAUTUMINEN Neuvostoliiton sotilaalliseen ja poliittiseenkin etupiiriin oli käynnistynyt sodasta irtauduttaessa syksyllä 1944, joillakin ehkä jo aikaisemmin. Suomelle pakotettu YYA-sopimus formalisoi asetelman tavalla, jonka kääntöpuolena rohjettiin pudottaa kommunistit pois ensin sisäministerin paikalta ja sitten koko hallituksesta.

Melkoisia tienviittoja ”lännen tielle”. Itäisen välittömän paineen kestäminen lankesi paljolti sosiaalidemokraattien kontolle, sekä hallituksessa että ammattiyhdistysliikkeessä. Kommunistien lakkovyörytyksen kukistaminen kesällä 1949 välitti sellaisen signaaliin Amerikkaan asti, että SDP:lle aukesi kanava huomattaviin dollariavustuksiin.

”Paasikiven–Fagerholmin linjan” oli ensin kestettävä 1948–1950, että ”Paasikiven–Kekkosen linja” saattoi myöhemmin menestyä.

Ennen EEC-ratkaisua läntisiltä markkinoilta oli tahkottu resursseja hyvinvointi-Suomen rakentamiseen niin dollariluottojen, Marshall-suunnitelman, Korean-suhdanteiden kuin EFTA-järjestelyn vauhdittamana.

Kylmän sodan kahtiajaossa Suomi ei suostunut osaksi ”itää” eikä Neuvostoliitto sallinut sen liittyä suoraan osaksi ”länttä”. Mutta Suomi suuntasi ”pohjoiseen”, jossa molemmat bokit saattoivat tyytyä (turvallisuus)intressiensä minimiin. Ja Pohjolaan kiinnittymällä Suomi valitsi lännen.

 

Facebook 22.5.2022