BRITTIKONSERVATIIVIT hengenheimolaisineen ovat viime päivinä piikitelleet, että Labourilla ei ole koskaan ollut naista puoluejohtajana, kun taas Liz Truss on jo kolmas tory-nainen peräti pääministerinä. Tilasto ei mairittele työväenpuoluetta.
Ei, vaikka tasapainoittaisi kuvaa viittaamalla parlamenttipaikkojen sukupuolijakaumaan, kuten Annamari Sipilä päivän Helsingin Sanomissa (8.9.). Konservatiivien kansanedustajista vain neljännes on naisia, kun he Labourin ryhmässä muodostavat enemmistön.
Kaikkiaan alahuoneen jäsenistä naisia on hieman yli kolmannes. Enemmistövaalitapa suhteellisen sijaan on tässäkin mielessä aika armoton asennemittari, kun vain yksi edustaja pääsee parlamenttiin kustakin vaalipiiristä.
VIELÄ VUOSI SITTEN Ruotsin sosiaalidemokraattien itseymmärrystä söi tilanne, että kaikissa muissa Pohjoismaissa hallitusta johti nainen paitsi heillä. Puolueen omakuvaa tasa-arvon lipunkantajana vastaan olisi sotinut sekin, jos maan ensimmäinen naispääministeri olisi tullut oikeistosta.
Tällaista akuuttia ”vaaraa” ei tosin ole ollut sen jälkeen, kun Anna Kinberg Batran ura Kokoomuspuolueen johdossa jäi vajaaseen kahteen vuoteen. Hän ei ehtinyt tavoitella pääministerin paikkaa yksissäkään valtiopäivävaaleissa.
Magdalena Anderssonin valinta Stefan Löfvenin seuraajaksi ratkaisi siten monta ongelmaa. Pitkäaikaisena valtiovarainministerinä hän tarjosi myös koeteltua taitoa keskikentän suuntaan tilanteessa, jossa sosiaalidemokraatit pyrkivät murtamaan Ruotsin politiikkaa kahlinnutta blokkirajaa vasemmiston ja oikeiston väliltä.
Puoluekin yhtenäistyi, vaikka sosiaalidemokraattien vasen siipi oli osoittanut ärhäköitymisen merkkejä. Eikä itsessään ärhäkän Vasemmistopuolueen Nooshi Dadgostar halunnut olla se puoluejohtaja, joka estäisi ensimmäistä naista astumasta maan hallituksen johtoon.
VALTIOPÄIVÄVAALIEN kynnyksellä erot naisten ja miesten äänestyskäyttäytymisessä ovat kasvamassa historiallisen suuriksi. Anderssonin Keskustalla vahvistettu punavihreä blokki saisi mielipidemittausten mukaan 58,6 prosenttia naisten äänistä. Vastaavasti kokoomusjohtaja Ulf Kristerssonin vetämää oikeistorintamaa tukee 56,5 prosenttia miehistä. (Svenska Dagbladet 7.9.)
Suurin selittävä tekijä polarisaation on Ruotsidemokraattien nousu parinkymmenen prosentin kannatuslukuihin. Puolue vetää puolelleen miehiä lähes kaikilta muilta, sosiaalidemokraatit mukaan lukien. Näitä liikkuvia äänestäjiä on kampanjoissa tavoiteltu tavoilla, jotka ovat jättäneet perinteiset hyvinvointiteemat varjoon.
Myös Kokoomus ja Kristillisdemokraatit ovat ”miehistyneet” rakentaessaan hallitusvaihtoehdokseen kansallis-konservatiivista blokkia ruotsidemokraattien kanssa. Siihen tarvittaisiin myös äänikynnyksen kanssa kamppailevaa liberaalipuoluetta, jonka kannattajakunta on sukupuolijakaumaltaan kaikkein tasaisin.