Kulttuurikaanonien jäljillä

ULF KRISTERSSONIN uusi oikeistohallitus nojaa niin kutsuttuun Tidön sopimukseen, jossa muun muassa haikaillaan ruotsalaisen kulttuurikaanonin perään. Tanskassahan sellainen rustattiin vuonna 2006, mutta sen käyttö ja hyödyllisyys ovat jääneet vähintään hämäräksi.

Nettifoorumi Dagens Arena on ollut kriittinen moisia hankkeita kohtaan. Sen mukaan kyse ei ole kulttuuripolitiikasta, vaan konservatiivisesta yrityksestä määritellä ja varjella oikeaa kansallista vieraita elementtejä vastaan. Viime kädessä jopa vallasta vahvistaa yksilöiden lojaalisuutta valtiota kohtaan.

Niin tai näin, mutta Dagens Arena päätti joululahjaksi auttaa hallitusta säästämään sekä aikaa että rahaa julkaisemalla oman ehdotuksensa kulttuurikaanoniksi. Ja kyllähän tästä apua on, ainakin minulle, joka yritän syventää ymmärrystäni rakkaasta naapurista.

HETI KÄY SELVÄKSI oman lukeneisuuden ohuus. Kaanonissa mainittujen 11 kirjan joukossa on tuttuja tekijöitä, mutta vain yksi, jonka olen lukenut: Edith Södergranin Landet som icke är.

Hyvä Edith! Jan Guilloun kirjasta Made in America (Suuri vuosisata VI, 2016) panin vastikään merkille, kuinka teinipoika joutui 1950-luvun lopun Tukholmassa paneutumaan Södergraniin pyrkiessään kirjallisuutta harrastavan tytön iholle.

Otsalle rakenneltu Elvis-foogu ei riittänyt, ainakaan tälle friidulle. Tai niin poika arveli, että lukeminen kannattaa aina.

PANEN DAGENS ARENAN listalta Jussi Björlingin laulamaan Till havs Södergranin kunniaksi. Ehdotettu musiikkiosasto on muutenkin kirjallisuutta tutumpi.

Sieltä löytyvät itseoikeutetusti ABBAn Waterloo, Evert Taube ja Carl-Michael Bellman, mutta myös Jan Johanssonin Jazz på svenska sekä Monica Zetterlundin levy Waltz for Debby Bill Evansin trion solistina.

Niin, pääsiväthän Tanskan viralliseen kaanoniinkin Dansk Guldalderjazz Vol. 1–4 1940-luvulta sekä Palle Mikkelborgin yhtestyö Miles Davisin kanssa (Aura, 1984/1985). Kuin myös Carl Barksin sarjakuva Anders And og den gyldne hjelm (Aku Ankka ja kultainen kypärä, 1954).