Taktisesta äänestämisestä II

VASEMMISTOLIITTO JA vihreät tekevät raastavaa surutyötä ankaran vaalitappion jälkeen. Vääryyttä on koettu! Syyllisiä haetaan mielellään ulkopuolelta, ja kyllähän etsivä löytää.

Monella suulla – myös kommentaattoreiden ja tutkijoiden – toistetaan nyt iskevästi muotoiltua tukintaa, jonka mukaan SDP ”kannibalisoi” entiset punavihreät kumppaninsa. Niin sanotusta taktisesta äänestämisestä tehdään jotenkin moraalisesti tuomittavaa.

Itse äänestäjää ei sentään kehdata suoraan syyttää, mutta rivien välissä annetaan ymmärtää, että heillä ei itse asiassa ole omaa itsenäistä ajattelukykyä tai että se on huono. Vähemmän tyylikästä puolueilta, joilla monen silmissä on muutenkin rasitetta etujoukkoasenteesta.

NYKYISELTÄ HALLITUSPOHJALTA meni jatkomahdollisuus jo ennen vaaleja, kun Anneli Saarikko ilmoitti, että Keskusta ei siinä jatka. Tilalle ei ollut tarjolla puoluetta, joka RKP:n kanssa auttaisi punavihreälle kombinaatiolle enemmistön eduskuntaan.

Suomen poliittisessa järjestelmässä suurin puolue aloittaa vaalien jälkeen hallitusneuvottelut, ja sen puheenjohtaja on todennäköinen pääministeri. Punavihreiksi itsensä mieltäviltä oli mitä rationaalisin valinta äänestää Sanna Maria ja SDP:tä, jotka ovat yhä mukana kamppailtaessa tulevan hallituksen suunnasta.

Punavihreän kolmikon yhteenlaskettu voima riitti eduskuntavaaleissa kolmanneksen kannatukseen (34 prosenttia ja 67 paikkaa). Vasemmistoliitossa ja vihreissä olisi ehkä parempi mieli, jos ne olisivat pitäneet SDP:n heiltä nyt ”viekkaudella ryöväämät” pari paikkaa tai prosenttiyksikön kannatusta.

Vallan näkökulmasta puolueiden ahdinko olisi täsmälleen yhtä suuri. Ja mahdollisuudet punavihreän agendan ajamiseen heikommat kuin nyt toteutuneella vaalituloksella.