EILEN OLI TAAS melkoinen mediapäivä Sanna Marinin ympärillä, ja tietysti täydestä syystä. Hype pyörii tähtien ympärillä. Poliittista analyysia sen ei tarvitsisi silti sumentaa, ei puoleen eikä toiseen.
Vaalituloksen tulkinnassa on tarjottu ahkeraan näkemystä, että SDP:n kannatuksen kasvu perustui Marin-ilmiöön ja sen taitavaan (joskin epäreiluun) hyväksikäyttöön. Hän veti yksin yli 35 000 ääntä, 11,5 prosenttia koko Pirkanmaan äänistä, ja suosio säteili myös muihin vaalipiireihin. Esimerkiksi Helsingissä SDP sai kaksi lisäpaikkaa, ja kuudesta valitusta ehdokkaasta viisi oli naisia, muun muassa 29-vuotias Elisa Gebhard.
Puheenjohtajan valovoiman merkitys ei kuitenkaan ole sosiaalidemokraattinen erikoisuus. Marinin henkilökohtainen potti oli 5,8 prosenttia puolueen äänisaaliista, kun Sari Essayah vastasi 12,1 prosentista Kristillisdemokraattien ja Harry Harkimo 11,5 prosentista (yhden miehen) Liikkeen kannatuksesta. Anna-Maja Henriksson toi 9,5 prosenttia RKP:n ja Li Andersson 8,2 prosenttia Vasemmistoliiton äänistä.
Pienemmissä puolueissa on suurempi suhdeluku ymmärrettävää, ja toisaalta vaalipiirit ovat keskenään erilaisia. Huomattavaa on kuitenkin, että valtakunnallinen ääniharava Riikka Purra sai Uudeltamaalta 6,9 prosenttia Perussuomalaisten kokonaiskannatuksesta, yli 42 000 ääntä. Se on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti enemmän kuin Marin, ja puheenjohtajan pärjääminen säteili takuulla Perussuomalaisillakin muualle maahan. Miksi media ei hehkuttaa Purra-ilmiötä puolueen menestyksen selittäjänä?
Parrat eivät pärise myöskään liiaksi Elina Valtosesta, jonka ympärillä on aikaisemmin puhuttu jopa ”kultista”. Nyt Helsingissä yli 32 000 ääntä ja 5,1 prosenttia Kokoomuksen äänipotista. Hiukan kärjistäen hän pelasti yhdessä Antti Häkkäsen (yli 21 000 ääntä Kaakkois-Suomesta!) kanssa puolueensa ykköseksi. Asiaa auttoi toki Kokoomuksen tasaisen kova lista esimerkiksi Uudellamaalla.
Petteri Orpo pääsi vaali-iltana parrasvaloihin tulevana pääministerinä, mutta henkilökohtaisissa tuloksissa (17 500 ääntä / 2,7 % puolueensa kannatuksesta) hän jäi varapuheenjohtajiensa varjoon. Puoluejohtajista meni suurin piirtein yhtä kehnosti vain Maria Ohisalolla (7 000 / 3,2 %) ja Annika Saarikolla (8 500 / 2,5 %). Ilmiömäisillä naisilla oli näin myös antisankarinsa.