”EI TÄLLÄ PUOLELLA pöytää puntti tutise”, Riikka Purra vakuutti syyskuun lopulla, kun ammattiyhdistysliike kertoi valmistelevansa toimia hallituksen suunnitelmia vastaan. Ratkaisuja etsittäisiin ministerin mukaan kolmikantaisesti, ”mutta totta kai hallitusohjelma on se, joka täällä määrää”.

Mieleen nousi hööki, jolla Juha Sipilän porvarihallitus lähti kesällä 2015 tavoittelemaan työmarkkinoiden rakenneuudistusta. Kun tarjottu yhteiskuntasopimus ei maistunut palkansaajajärjestöille, hallitus vakuutti löytävänsä tarvittavat keinot ilman näiden myötävaikutusta.

”SAK:n liitot siirsivät Suomen korporatismista parlamentarismiin”, elinkeinoministeri Olli Rehn ehti lakonisesti todeta. Vaan toisin kävi. ”Myöhemmät ajat osoittivat, ettei kaikki mennytkään niin”, Jyri Häkämies huomautti kirjassaan Väistämättä.

EK:n toimitusjohtajan näkökulmasta hallitukselta katosi puhti, kun ay-liike kokosi syksyllä torin täyteen mielenosoittajia ja SDP:n kannatus ampaisi oppositiossa kovaan nousuun. Kiistelty kiky-sopimus vietiinkin maaliin perinteisellä kolmikantamallilla.

ONGELMALLINEN työmarkkinasuhde vainosi Sipilän hallitusta läpi sen kivikkoisen taipaleen. Kun Petteri Orpo kokosi oikeistohallitustaan, ajattelin, että se pyrkisi välttämään ajautumisen heti lähtökuopistaan vastaavalle uralle.

Mission impossible, kenties. ”Elinkeinoelämää lähellä olevaa hallitusta tulee kannustaa ja ruokkia, ja toisenlaisen hallituksen aikana tarvitaan vahvaa torjuntaa”, Häkämies on kiteyttänyt EK:n roolin. Hakaniemestä käsin asetelma nähdään suurin piirtein päinvastoin.

Kahdeksan vuoden takaiseen verrattuna työnantajien toivelistaa on nyt toteuttamassa toisenlainen koalitio. Timo Soini kun tapasi määritellä, että sosiaalipolitiikassa Perussuomalaiset ovat lähempänä SDP:tä kuin Kokoomusta.

PURRAN PRIORITEETIT näyttävät asettuvan toisin. Empatiasta on hänelle politiikan ohjenuoraksi yhtä vähän kuin Margaret Thatcherilla, joka ei kaihtanut keinoja pannessaan ammattiliittoja polvilleen. Kompromissi on kirosana, jos pyrkii rautarouvan mittoihin.

Työmarkkina-asiat eivät tule Suomessakaan muuttumaan ilman suurta rähinää, Björn Wahlroos on ennustanut ja kehottanut ottamaan sen vastaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Lähestytäänkö tuota hetkeä?

En tohdi uskoa, että sopimisen kulttuuri olisi tullut tiensä päähän. Taloudellinen ahdinko ja kansainväliset konjunktuurit eivät ole otollisia konfliktille, jossa pantaisiin kaikki peliin. Sellaisen keskellä olisi Kokoomuksenkin paha ajaa omaa miestään koko kansan presidentiksi.

Voi silti olla, että toreilla on tungosta, ennen kuin ratkaisut löytyvät.

 

Julkaistu Demokraatissa 20/9.11.2023